No ei ole tulleet. Muutto uuteen kotiin sai asian jälleen ajankohtaiseksi. Mikäpä sen mukavampaa kun laittaa todistus esille työhuoneeseen. Dramaattinen käänne tapahtui kun rakas koirani onnistui poissaollessani avaamaan eteisen kaapin ja sai tassuihinsa pahvisen rullan, jonka sisällä todistus oli säilössä. Koirani on hulluna vessapaperin hylsyihin, jotka se rakastaa repiä osiin. Ilmeisesti tuo pahvinen rulla oli hauvalle vain isompi versio vessapaperin hylsystä..
Järkytys oli suuri kun kotiin tullessani löysin koiran onnellisena löytämänsä "aarteen" kimpusta. Tutkintotodistukseeni oli yliopistolla laitetun vesileiman, hologrammin jne. lisäksi nyt upotettu koirani hampaat.
Tänään otin viimein teippirullan kauniiseen käteen ja paikkasin sen mitä paikattavissa oli. Ihan hienohan siitä tuli, olen nyt tässä hokenut.
Viime viikonlopun Tuurin kyläkauppareissulla mukaan tarttui ihan ok kehykset, jotka ostin ulkomuistista sopivan kokoisina. No olivat tietenkin liian pienet. Äskeinen teippailu päättyi siihen, että todistus palasi takaisin kaappiin.
Todistuksen matka seinälle on näemmä pitkä ja kivinen. Hakusessa on ruskea-kultaiset antiikkiset massiiviset kehykset kokoa noin 30x45. Ilmeisestikin näitä ei sitten ihan mistä vaan löydä, vaan ne pitää erikseen teetättää kehyskaupassa?!
Täytyy varmaan alkaa kahlata kehyskauppoja läpi, netistä googlettamalla näytti jo löytyvän monenlaista. Jotain tällaista siis etsinnässä.
Kehysmalli Ripeäkehyksen sivuilta |