Minkälaisen haluan omasta kodistani? En halua tummaa lattiaa, enkä antiikkisia mahonginvärisiä huonekaluja vaikka italialaisesta tyylistä pidänkin. Sen sijaan haluan sekoituksen modernia, puhtaita värejä, elegantteja yksityiskohtia yhdistettynä hyvään makuun ja ripaukselliseen antiikkia. Lisäksi haluan muutaman näyttävän yksityiskohdan, joka kiinnittää huomion.
Viime viikonloppuna yövyimme Tuurissa Hotelli Onnentähdessä. Hotelli oli todellinen WAU! Tummaa mahonkia, kultakoristeita, kristallivalaisimia ja kokonaisuus todella hyvällä maulla suunniteltu pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Minulla ei ollut kummempia ennakkoajatuksia hotellista ja olinkin todella yllättynyt. Enpä muista milloin olisin viimeksi ollut hotellissa, jonka sisustus olisi tehnyt näin suuren vaikutuksen - varsinkaan Suomessa.
Omaan sisustukseemme haluaisin soveltaa kristallivalaisinta kipsikoristeineen ja ikkunaverhoja. Hotellissa oli kauniin eleganttiset verhot: sivuverhot, pimennysverhot ja harsonohut valkoinen verho koko ikkunan edessä. Verhotanko oli "u-mallinen", eli verhot sulkivat valontulon huoneeseen myös ikkunan sivuilta. Harmikseni unohdin ottaa kuvia huoneesta, mutta onneksi internetin ihmeellinen maailma auttoi tässä kohdassa.
Tässä kuvassa näkyvät ihastelemani verhot. Kuva Tuurin omilta sivuilta |
Hotellihuoneessa oli myös huomiota kiinnittävä kristallivalaisin, josta roikkui läpinäkyvien kristallien lisäksi värillisiä kristalleja. Elegantti valaisin modernilla vivahteella. Punaisen, keltaisen ja vihreän väriset kristallit toivat huoneeseen lämpimän tunnelman. Valaisinkuvasta näkyy myös hyvin kipsinen koristelevy katossa. Valaisin ja kipsilevy olivat todella mieluisia ja nämä voisin kuvitella hyvin uuteen kotiin makuuhuoneeseen ja työhuoneeseen.
Kaunis kristallivalaisin. Kuva Projektiuutiset |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti