Vuodenvaihde sujui meidän osaltamme matkoilla, mutta myös työmaalla on ollut hiljaisempaa pyhien takia. Loma - mikä ihanan inhottava asia.
Paluu arkeen on kuitenkin väistämätöntä ja myös työmaalla työt ovat nytkähtäneet eteenpäin. Tänään pääsin pitkästä aikaa työmaalle valoisan aikaan ihmettelemään työn edistymistä ja ottamaan valokuvia. Eilen taloon tehtiin sisäpuolen täytöt ja alakerran lattiaa peittää nyt tasainen kivimurska rakennusjätteiden ja -telineiden sijaan. Olemme saaneet "melkein lattian". Myös runko on edennyt: tällä hetkellä mennään kakkoskerroksen puolivälissä.
Etelä-Suomessa oli vielä tänään päivällä musta maa, mutta tätä tekstiä kirjoitellessa lunta tupruttelee tasaiseen tahtiin. Mielenkiinnolla odotan huomista näkymää työmaalla.
Tässä kuitenkin vielä lumettomia kuvia:
|
Näkymä eteisestä keittiö-olohuonetilaan |
|
Keittiö-olohuone. Vasemmalla portaiden paikka |
|
Keittiö-olohuonenäkymä toisesta suunnasta |
|
Runkokorkeus takapihalta kuvattuna |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti