Tänään saimme myös ensimmäiset ikkunat! Takapihan suuret ikkunat ovat vielä asentamatta, mutta etujulkisivu on yhtä ikkunaa lukuunottamatta valmis. Ikkunat lisäävät moninkertaisesti vaikutelmaa talon valmiusasteesta. Kun viimeiset ikkunat ja ovet asennetaan, talon julkisivuun ei tule muutoksia noin vuoteen. Ulkorappaus voidaan todennäköisesti tehdä vasta kesällä 2015. Se onkin melkoisen pitkä odotus, varsinkin kun jännittää nähdä miltä valitsemani terracotta -oranssi näyttää talon seinässä. Joudun siis vielä hetken aikaa tyytymään oranssiin väriin ainoastaan blogissani, jonka väri onkin valittu talon värin mukaan.
Kaupunkipientalon rakentamista ja sisustamista käsittelevä blogi
Rivi kaupunkipientaloja
Näytetään tekstit, joissa on tunniste betonivalu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste betonivalu. Näytä kaikki tekstit
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Silkin sileää betonia
Tänään taloon tehtiin viimeiset valut: autotallin lattia sekä pääsisäänkäynnin porrasmuotit valettiin. Autotallin lattia on talomme ensimmäinen valmis lattiapinta. Valun yhteydessä autotalliin levitettiin Mastertop -lattiasirote, joka "vahvistaa lattian kulutuskestävyyttä ja helpottaa puhtaanapitoa". Tämä oli meille oikein oiva ratkaisu, sillä autotallin lattia on nyt valmis. Alunperin suunnittelimme autotalliin epoksilattiaa, mutta sen kestävyys auton nastarenkaiden alla on huonompi. Mastertop:ia olisi saanut monena eri värivaihtoehtona ja autotallin lattiasta olisi voinut tehdä oikein pirteän värisen, vaikka punaisen! Päädyimme kuitenkin maltilliseen ja perinteiseen harmaan sävyyn, se sopii mielestäni parhaiten autotalliin.
Tunnisteet:
autotalli,
betonivalu,
ikkuna-asennus,
julkisivu,
porrasmuotit,
terracotta
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
Höyryä ja betonia, kiitos!
Viime viikko kärvisteltiin pakkasen kourissa ja betonivalua ei voitu tehdä. Työt eivät luonnollisesti päässeet kunnolla edistymään ja viikko oli työmaalla tuskaisen hiljainen. Kelit ovat hienoisesti kääntyneet tammikuun puolivälistä alkaen meitä vastaan ja myös tulevaksi viikonlopuksi lupaillaan reilua lumipeitettä Etelä-Suomeen. Huoh..talvi!
Eilen pääsimme tekemään betonivalun viikon odottelun jälkeen. Viimein! Viime viikolla höyrytysauto kävi kaksi kertaa tontilla kääntymässä, eli kolmas kerta toden sanoo. Eilen harkot ensin höyrytettiin kuumalla vesihöyryllä ja sitten valettiin. Valua tehtiin iltahämäriin saakka ja betonia laitettiin talon seiniin 10 kuutiota. Nyt talo on ns. täydessä korkeudessa etu- ja takapihan puolelta, päätyihin pitää vielä nostaa harjat ennen kuin päästään kattoristikon asennukseen.

| Etujulkisivu höyrykäsittelyssä. Kuvasta näkyy hyvin ero jäisen seinän ja ylimmäisten sulatettujen harkkojen välillä |
Tunnisteet:
betonivalu,
höyrytysauto,
Talvirakentaminen
maanantai 20. tammikuuta 2014
Pakkasenpurema
Tänään aamulla herätessäni piti ihan hieraista silmiä, ulkolämpötilamittari näytti -19 C! Eilen kehaisin kuinka hienosti työt ovat menneet eteenpäin talvesta huolimatta ja niinhän siinä sitten kävi, että tänään ei saatu lupaa tehdä betonivalua kovasta pakkasesta johtuen. Pertti vieköön! Höyryauto oli käynyt tontilla kääntymässä, mutta höyrytys ja valu siirtyvät nyt sitten eteenpäin.
Mutta ei hyvää ilman huonoa ja toisinpäin. Tänään kävimme sisustussuunittelijan kanssa työmaalla katsomassa taloa sisältä. Paljon hyviä ideoita ja ehdotuksia heitettiin ilmaan ja keskiviikkona pääsemme sitten kuulemaan ehdotuksia värisuunnitelmasta sekä keittiömateriaaleista jne. Sisustussuunnittelijamme väläytti myös vinyylikorkkia lattiamateriaaliksemme ja tämänhetkinen ykkösvaihtoehtoni tammiparketti sai kolauksen liian pehmeänä materiaalina koirataloon. Lattiavalinta pitää nyt miettiä huolellisesti, harmittaisi kovasti jos parkettilattia olisi vuoden käytön jälkeen hiontakunnossa.
Tänään posti oli tuonut tilaamani kaksi koepalaa eri tammiparketeista. Toinen lakattu ja toinen öljykäsitelty. Molemmat vaihtoehdot ovat värisävyltään vaaleita, vaalea värisävy onkin suosikkini mutta muutkin ovat harkinnassa.

| Mallipalat tammiparketista. Lämpimän ja kylmän vaaleat sävyt, sekä tyyliltään erilaiset parketit. |
| Parketintestaus käynnissä. |
tiistai 19. marraskuuta 2013
Betonia valuu
Pimeänsateisen talvipäivän auringonpilkahdus on ensimmäisen harkkokerroksen betonivalu!
Odottavan aika on pitkä. Työmaalla töitä tehdään vauhdilla ja harkkokerroksia tulee lisää ja lisää.. Asumme aivan työmaan vieressä, joten iltaiset koirakävelylenkit tehdään tontin kautta ja pimeässä sitten käydään ihmettelemässä päivän töiden edistymistä. Töitä on tiedossa meillekin, nimittäin lumitöitä talven edetessä. Aikataulun mukaan vesikatossa ollaan 15.1.2014 eli vaikka kuinka toivon, lumelta tuskin vältytään. Mutta nautitaan vielä hetki vesisateesta!
Tänään oli vuorossa harkkojen betonivalu. Wau. Kiinni on eikä irti lähde. Syystalven kaamoksessa harmaan kiviharkkorivin katsominen tuo siis iloa päivään.

![]() |
| Ruduksen betoniautot pihassa ja kovalla vauhdilla betonia seiniin |
![]() |
| Olohuone |
Tunnisteet:
betonivalu,
harkko,
kaupunkipientalo,
kivitalo,
omakotitalo,
rakentaminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)