Rivi kaupunkipientaloja

Rivi kaupunkipientaloja
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pieniä yksityiskohtia

Talomme valmistuu hurjaa vauhtia ja myös muuttopäivä lähestyy! Pientä kiirettä siellä täällä on koko ajan. Esimerkiksi sisäovien hankinnan olin jättänyt prioriteettilistallani viimeiseksi. Kaikkeen ei vaan voi samalla kertaa keskittyä, joten etenen valinnoissa jonkinlaisessa hankintajärjestyksessä. Sisäovet pitää kuitenkin hankkia ja asentaa pikaisesti, ainakin märkätiloihin, jotta kynnykset saadaan viimeisteltyä. Ovikauppaan siis!

Ovenkahvoissa olemme päätymässä kulmikkaan yksinkertaiseen vaihtoehtoon. Kulmikkuus onkin talomme "juttu", joten sitä suosin kaikessa mahdollisessa. Kulmikkaita tulevat olemaan ledispotit, sadesuihkut, kiintovalaisimet, ovenkahvat jne. Kulmikkaista yksityiskohdista pitäisi varmaan kirjoittaa oma blogipostaus, sillä niitä alkaa olle kertynyt jo kuutiokaupalla - heh!

Muuttokatselmuspäivä on nyt valittu ja se siispä olkoon viimeinen deadline kaikelle mahdolliselle! Ensi kuussa taloon tehdään siis osittainen muuttokatselmus ja tällöin talon tulee olla turvallinen ja asuttava. Kaiteet ja sähkörasiat paikoillaan, toimivat suihkut, keittiö jne jne. Kaupungilla on olemassa tästäkin säädökset, mitkä kaikki talossa pitää toimia jotta osittainen muuttokatselmus menee läpi.

Piha aitoineen tuskin on valmis vielä osittaisessa katselmuksessa, mutta sisätöiden osalta kaikki saataneen valmiiksi viimeistellyintä maalisudinvetoa myöten! Tällä hetkellä työlistalla on sisäovien lisäksi (edelleen) 2.-3. krs puuportaat sekä portaiden ja 2.krs aulan kaiteet.

Sauna-asia on sen sijaan mennyt jo harppauksen eteenpäin ja sen valinnan suhteen näyttää hyvältä. Kävimme tällä viikolla katsomassa saunoja ja nytpäs sitten harmikseni tajusin, etten potentiaalisesta saunastamme ottanut lainkaan kuvia! Mutta leveää puulautaa ja paneelia, eli perinteistä suomalaista tuleman pitää saunassamme. Sauna-asia ei sinällään ole se kiireisin, sillä saunan paikallaanolo ei vaikuta osittaisen muuttokatselmuksen läpimenoon.

Ja pitäähän tämän kaiken rakentamisen ohella miettiä niitä sisustusjuttujakin.. Alla kuvasarjaa kalustekauppavierailulta. Huonekalujen valinta onkin sitten taas projekti ihan itsessään :)



Mallipala kauniista ruskeasta nahkasohvasta. Jotain tällaista meille?

Tummanruskea nahkasohva - ehkä vähän tylsän yksivärinen?

Modernin yksinkertainen kulmikas sohvapöytä


Keittiön tuoli, ruskea

Betoninen sohvapöytä on todella hieno!

Kauniin korkeakiiltoinen keittiönpöytä lasilla. Harmi että tätä ei ollut kuin luonnonvalkoisena.

Harmaa keittiöntuoli sopisi hyvin betoniportaidemme sävyyn.


Saunan jälkeen tässä olisi mukava vilvoitella?


torstai 8. toukokuuta 2014

Harmaa peittyy valkoisen alle

Taloon on aloitettu tällä viikolla seinien verkotus ja pohjustus. Osa talon seinistä onkin saanut jo valkoista väriä pintaan. Smyygit on myös tehty ja tällä hetkellä ikkunat on suojattu roiskeilta. Ero harmaaseen harkkoseinään on valtava, vaikka nyt onkin kyseessä vasta pohjustus.

Talostamme tulee värimaailmaltaan vaalea. Tehosteseinillä tuodaan väriä makuuhuoneisiin, kun taas olohuoneeseen ja portaikkoon tulee travertino -hiertokuvio valkoiselle pohjalle. Pintamateriaalin vaaleuteen särmää tuovat erilaiset vaalet pinnat: travertino seinissä, korkeakiiltoinen marmorilattia, hopeanvaalea parketti, mattaharmaalla betonillä viimeistelty porras ja säväyttäjänä alakerrassa musta keittiön kivitaso.

Ensi viikolla taloon tullaan tekemään tarkistusmittauksen keittiölle, vaatekomeroille, vaatehuoneen kalusteille jne. Sisätyöt ovat edenneet niin joutuisasti, että saamme hyvinkin pitää hoppua jotta kaikki sisätöiden jälkeen asennettavat kalusteet saadaan työn valmistuessa heti paikoilleen. Keittiön ja kaappien kanssa tilanne on hyvällä mallilla. Saunasta pitää vielä käydä tarjousrumba läpi ja tietenkin päättää minkälainen sauna meille tulee!

Kaikkea pientä päätettävää on siellä täällä, kuten esimerkiksi portaiden ja aulan kaiteet. Kaiteiksi olemme ajatelleet terästä ja lasia, vielä pitää kuitenkin pohtia kuinka ne sopivat molempiin meille tuleviin portaisiin. Alakerran portaat ovat betonia ja ullakolle vievät tulevat olemaan puuta. Eli samojen kaiteiden tulee sitten istua molempiin. Niin, ja pitäähän meidän vielä valita ne puuportaatkin. Hommaa riittää, mutta kivaa sellaista! :)


Päämakuuhuone 
2.krs aula

Khh