Rivi kaupunkipientaloja

Rivi kaupunkipientaloja

perjantai 21. helmikuuta 2014

Kattopeltien asennus

Työmaalla on edetty kattojen pellityksiin ja kattomme on takapihan puolelta saatu valmiiksi. Tällä viikolla on myös tehty loput sisäpuolen täytöt ja ensi viikolla olisikin sitten edessä lattiavalu. Lattiavalun tekemisen jälkeen talon annetaan muutaman päivän ajan kuivahtaa ennenkuin asennetaan ikkunat.

Runko- ja vesikattotyöt huipentuvat mielessäni jo ikkunoiden asennukseen. Talon ilme muuttuu tällöin jälleen kertaheitolla. Viikon aikan työmaalla onkin tapahtunut paljon ulospäin näkyvää. Jokainen uusi päivä työmaalla on tuonut uutta ilmettä. Kattopeltien ja ikkunoiden ulkoväriksi olemme valinneet tummanharmaan.

Joidenkin silmään talo saattaa näyttää nyt entistä harmaammalta, mutta aikanaan ulkorappaus sitten tuo pirteyttä ja väriä taloon.

Teen ensimmäistä kertaa blogipäivitystä puhelimella ja tänään työmaalta otetun kuvan liittäminen ei jostain syystä onnistu. Laitan vanhemman kuvan, johon puhelimeni on lisännyt lumisadetta - hassua :)


maanantai 17. helmikuuta 2014

Portaat ja kattoristikot paikoilleen mars!

Tänään aamulla töihin lähtiessäni tontilla oli nosturi täydessä vauhdissa ja betoniportaiden asennus käynnissä. Iltapäivällä töistä palatessani muutos tontilla oli melkoinen - kattoristikot oli kokonaisuudessaan nostettu paikoilleen. Telineet oli purettu talon sisältä ja asennettu talon ulkoseinustalle etu- ja takapuolelle. Rakennus oli siistitty sisältä rakennustarvikkeista ja kaikesta ylimääräisestä. Työmiesten lopettaessa päivän, kävin vielä talon sisällä ihmettelemässä juuri asennettua betoniporrasta - porras olikin yllättävän siro ja kaunis!


Etupihan puoli

Enää ei olla täysin taivasalla!

Betoniportaat paikallaan. Ilta oli jo hämärä, joten kuvakin on sen mukainen

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Työmaalla tapahtuu

Tällä viikolla talon viimeiset runkovalut saatiin valmiiksi. Runko ja harjat ovat täydessä korkeudessa sekä sisäseinät nostettu. Lisäksi taloon on asennettu uutena teräspalkit 2.krs aulan yläpuolelle. Talon rakennesuunnittelu on ollut todella huolellista ja ratkaisut ovat todella jämeriä. Tästä saamme kiittää rakennesuunnittelijaamme Jouni Kalliomäkeä, joka on hienosti hoitanut oman osuutensa projektista. Yhteistyö urakoitsijan, rakennesuunnittelijan, pääsuunnittelijan ja vastaavan mestarin - ja tietenkin meidän - kesken on ollut hienoa ja mielestäni olemme onnistuneet löytämään projektiimme todella osaavat ammattilaiset. Pääsuunnittelijanamme ja arkkitehtinamme on toiminut Niina Näsälä, jolla oli jo ennestään kokemusta town house -talon suunnittelusta. Rakennustapaohjeet alueellamme ovat todella tiukat, mutta olemme välttäneet hienosti mahdolliset karikot.

Huomenna työmaalla on jälleen tiedossa jännä päivä. Taloon nostetaan paikalleen 1.krs betoniportaat sekä kattotuolit. Pääsemme sitten huomisesta alkaen sujuvasti 2.kerrokseen ilman kiipeilyä rakennustelineillä!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Sisustuslempivärini on ruskea!

Tänään kävimme sisustussuunnittelijan kanssa läpi pintamateriaaleja ja alustavaa pintamateriaalisuunnitelmaa. Pää on vieläkin pyörällä kolme tuntia kestävän tapaamisen jälkeen, mutta todella hyvin saimme käytyä eri vaihtoehtoja läpi ja löysimme suosikkejakin. Kylpyhuoneeseen ja eteiseen löytyi kauniita laattoja. Muiden tilojen lattiamateriaaliksi valittu parketti rajattiin kahteen vaihtoehtoon (ainakin nyt toistaiseksi). Molemmat vaihtoehtomme ovat persoonallisia, hieman rustiikkisia ja "kulutettuja" versioita. Tummempi Kährsin Tammi Indossati on hyvin persoonallinen ja rohkeakin valinta, pinta on todella kulutettu tummine oksineen ja halkioineen. Hieman maltillisempi väriltä ja kulutukselta on Kährsin Oak Olof. Molemmista parketeista kuvat alla ensin erikseen ja sitten vierekkäin.

Kährs Supreme, Tammi Indossati

Kährs Original, Oak Olof, Country

Tässä parketit vierekkäin


Keittiöön näillä näkymin tulee valkoiset korkeakiiltoiset ovet, työtasot mustaa tai tummanruskeaa luonnonkiveä. Kylpyhuoneeseen lämpimän sävyistä luonnonvalkoista ja ruskeaa kultakoristein. Enpä olisi näihin ruskean lämpimiin sävyihin uskonut tykästyväni vielä projektin alussa, mutta näinpä huonosti sitä itsensä tuntee. Toisaalta ei tarvitse kuin hieman vilkaista blogiani, niin ruskea puu ja nahka nousee kyllä hyvin esiin..ilmeisesti en ole huomannut mitä olen kirjoittanut! Minne jäi se valkoinen moderni koti, jonka mielessäni niin selkeänä näin?! Tiedoksi itselleni, ruskea on uusi sisustuslempivärini.


Vasemmalla kuvassa kultakoristeltu kylpyhuoneen tehostelaatta, johon ihastuimme. Harmi, että kuvassa laatta ei pääse oikeuksiinsa. Oikella kylpyhuoneen lattialaatta. Näiden lisäksi suunniteltu luonnovalkoista laattaa kylpyhuoneen seiniin. 

Menneenä sunnuntaina makasin tyytyväisenä olohuoneen sohvalla torkkupeiton alla, silmät jo puoliksi ummessa sunnuntai-iltapäivän ansaituilla päikkäreillä, kun satuin vilkaisemaan televisioon jossa oli meneillään sisustusohjelma. Se niistä päikkäreistä. Kuvissa vilahti "se oikea" kirjoituspöytä joten pomppasin oitis ylös etsimään pöytää netistä. Ja sieltähän se sitten löytyi. Boknäsin lasipöytä puisilla maalaustelineen näköisillä jaloilla - jännä! Pelkkä kuva näyttää paljon tylsemmältä, kun oikeassa sisustetussa ympäristössä. Tämä on yksi vaihtoehto työhuoneen pöydäksi.

Kuva Boknäsin sivuilta



sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Sunnuntaipäivän akrobatiaa

Kauniin aurinkoisen sunnuntaipäivän kunniaksi päätin harjoittaa hieman telinevoimistelua ja kiipesin talomme 2. kerrokseen. Portaita ei ole vielä asennettu, joten kaikki kulkeminen vertikaalisuunnassa tapahtuu telineitä pitkin. Korkeanpaikankammoiselle kiipeäminen hieman heiluvissa telineissä ja "hyppely" telineeltä toiselle yläilmoissa oli jännittävä suoritus. Vähän piti puhaltaa väliin ja pitää tiukasti telineistä kiinni. Hatunnosto työmiehille jotka telineitä päivittäin käyttää, aikamoista näin tottumattomalle.

Olin nyt ensimmäistä kertaa kakkoskerroksessa tallaamassa ontelolaattoja. Kerros on vielä täysi työmaa telineineen ja siellä täällä lojuvine rakennustarvikkeineen, mutta kaiken tämän läpi näkyi jo hyvin huonejaot ja huoneiden koot. Kakkoskerroksen kantavat seinät nousevat paraikaa ja loput väliseinät seuraavat perässä. Toinen harja pitää vielä nostaa - siinä olisivatkin sitten jäljellä olevat harkonlatomistyöt.


2. kerroksen aulasta näkymä korotettuun olohuoneeseen. Tästä näkyy hyvin myös "kiipeilytelineet" yläkertaan


2. kerroksen kakkosmakuuhuone 

2. kerroksen wc-sauna-khh -tila

2. kerros, päämakuuhuone ja ranskalainen parveke


3. kerros nousee vielä ylös





Terveisiä taloesittelystä!

Lauantaina kävin Lammi-kivitalon ja Lainisalo Interiorin yhteistyössä järjestämässä lähes muuttovalmiin omakotitalon esittelyssä. Kyseessä oli Lammi-kivestä rakennettu noin 200 m2 kokoinen talo kahdessa kerroksessa, johon Lainisalo Interior oli tehnyt sisätyöt. Lähdin hakemaan inspiraatioita pintamateriaaleihin sekä yleisesti.

Esittelytalossa oli käytetty muutamaa samaa pintamateriaalia, joita olen miettinyt. Näitä olivat keittiötilan valkoinen korkeakiiltoinen Stucco -katto ja mm. porrastilassa käytetty Travertino romano -koristelu. Meille olen ajatellut Stucco -kattoa alakerran keittiötilaan. Keittiötilan katto on alaslaskettu, joten näyttävästi koristeltu katto näkyisi hienosti. Travertino romano -pintaa olen ajatellut olohuoneeseemme tuomaan struktruuria korkeaan tilaan.

Esittelytalossa oli korkea olohuone, jonka vieressä korkea työhuone. Olohuoneen kattoon oli asennettu villa vähentämään kaikua, työhuoneen katossa villaa ei ollut. Ero kahden vierekkäisen tilan akustiikassa oli selkeä. Meitäkin on varoiteltu korkean tilan mukana tulevista akustiikkaongelmista, mutta nyt sain hyvän esimerkin siitä kuinka vaimentava villa korkeassa tilassa käytännössä toimii. Villakin on nyt meillä harkinnassa.

Suosittelen lämpimästi taloesittelyitä, tämä oli minulle laatuaan ensimmäinen ja ajattelin että menen käymään vaikka "meillehän kaikki on jo selvää". Sain kuitenkin hyviä ideoita ja pääsin näkemään pintamateriaalit isoilla pinnoilla. Lisäksi sain konkretiaa materiaalien toimivuudesta. Taloesittelyssä olikin pienoista ruuhkaa, eli suosittuja nämä näyttävät olevan :)

Travertino romano -pintaa


Travertino romano lähikuvassa

Korkeakiiltoinen Stucco -pinta katossa. Katon kauneus ei pääse oikeuksiinsa kuvassa.

torstai 6. helmikuuta 2014

Ihana Balmuir!

Olen pitkään ihastellut Balmuirin tuotteita. Ne ovat laadukkaita ja ylellisiä. Lämpimänsävyinen kaunis ruskea nahkaverhoilu antaa myös pehmeän vaikutelman. Ostoslistallani onkin jo jonkun aikaa ollut Balmuirin säilytysarkku. Haluaisin käyttää sitä uudessa kodissa sisustuspöytänä esim. makuuhuoneessa ja arkun päälle laittaisin valaisimen. Ruskea väri tuo lämmintä tunnelmaa kotiin ja arkkupöytä on hyödyllisempi pöytävaihtoehto säilytystilansa vuoksi - jos nyt muitakin kun ulkonäköseikkoja etsitään :)

Helsingin Stokkalla arkkua oli kolmena eri kokona.
Myös Stokkan sisustaja tykkää arkku-lamppu -yhdistelmästä.

Tontillakin on tapahtunut.
Talvi on hidastanut rakentamista, mutta eilen illalla oli molempien talojen päätyharjat jo nostettu.

Pimeäkuvaa tontilta. Päätyharjat nostettu.