Rivi kaupunkipientaloja

Rivi kaupunkipientaloja

torstai 19. joulukuuta 2013

Aikataulu, aikataulu, aikataulu!

Marko Paananen sanoi sisustusohjelmassaan, että valaistuksessa kolme tärkeintä asiaa ovat "himmennin, himmennin, himmennin". Jostain syystä tämä kommentti on jäänyt minulle mieleen (ja huomioitu valaistussuunnitelmassamme). Paanasta hieman kopioiden sanon että rakentamisessa kolme tärkeintä asiaa ovat aikataulu, aikataulu ja aikataulu.

Projektin alusta lähtien meille on ollut selvää, että rakennamme tehokkaasti ja laadukkaasti. Kun valitsimme viime kesänä rakennusmateriaaliksi lammikiven, aloitimme sinnikkään etsinnän löytääksemme ammattitaitoisen porukan kivitalomme rakentajaksi. 

Lammilta saimme listan hyviksi todetuista urakoitsijoista, jotka ovat erikoistuneet lammikivirakentamiseen. Kiersimme Lammin edustajan kanssa puolenkymmentä työmaata tutustuen listan urakoitsijoihin ja työn jälkeen. Joukosta erottui edukseen Rakennus JNT Oy, jonka valitsimme runko/ vesikattourakoitsijaksemme.

Työt tontilla lähtivät käyntiin marraskuun alussa ja työt ovat edistyneet huolellisesti ja tehokkaasti. Rakennus JNT on hoitanut työt mallikkaasti ja hyvällä asenteella - nyt reilun puolentoista kuukauden raksatodellisuuden jälkeen tämän voi jo sanoa ääneen. Kuultujen työmaakauhutarinoiden jälkeen tuntuukin vähän hassulta, kun meillä on mennyt työmaalla kaikki niin hyvin putkeen. Kaikkea voi tietysti vielä tapahtua, mutta päällimmäisin huolenaihe on tällä hetkellä sää - ja sillehän emme voi mitään. Tähän asti olemme onnekkaasti säästyneet lumelta. Sää on ollut uskomattoman hyvä, kun ottaa vuodenajan huomioon!

Loppukommentteina voisinkin todeta, että huolellisesti suunniteltu on puoliksi tehty. Kun rakennuslupamme käsittelyaika kesti 5 kk, jäi meillekin hieman "luppoaikaa" miettiä asioita uudelleen ja uudelleen. Huolellisemmin ja perusteellisemmin. Ja olihan niitä mietitty pitkään jo ennestään.

Ja vielä siitä aikataulusta.. Tammi-helmikuussa talo saadaan vesikattovalmiiksi, jonka jälkeen talon sisään astuvat ensin sähkärit ja sitten sisäporukka. Jotta pysytään reippaassa vauhdissa, nyt ei ole aika levätä laakereilla vaan suunnata katsetta eteenpäin - sisätöihin. Harmaa betoni vaihtuu mielessä vähitellen sisustusväreihin ja materiaaleihin.



keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Ontelolaattojen asennus

Tällä viikolla taloon on asennettu välipohja, eli ontelolaatat. Tähän asti projekti on ollut erikorkuisia harkkopinoja, joiden korkeuskasvua on seurattu herkeämättä aamuin ja illoin. Nyt runkopystytyksessä on saavutettu ensimmäinen konkreettinen etappi: alakerta.

Sunnuntaina kävin ensimmäistä kertaa talon sisällä. Kiipeämällä ja puikkelehtimalla rakennustelineiden välistä pääsin tutustumaan alakertaan. Ensimmäisen kerroksen kantavat seinät, portaiden paikka sekä ikkuna-aukot näyttävät jo siltä talolta, jonka mielessäni olen kuvitellut. Tuntuu ihmeelliseltä, kun paperille piirretty muuttuu konkretiaksi.

Reilut kaksi viikkoa auki ollut etupiha ja siihen tehdyt kunnallistekniikkatyöt on saatu nyt päätökseen ja monttu on täytetty. Kunnallistekniset työt on suoritettu ja kaukolämmön ja veden kytkemistä odotetaan.

Takapihan puoli


Alakerran avotila ennen ontelolaattojen asennusta.


perjantai 6. joulukuuta 2013

Väriterapiaa talven keskellä


Naapuriryhmän talot ovat saaneet värin pintaan. Alueestamme tulee värikäs kun kaikki talot valmistuvat. Tässä vähän esimakua.




tiistai 3. joulukuuta 2013

Siivoustöitä

Huomenna keskiviikkona tontin etupiha avataan, jotta talo saadaan kytkettyä kunnallistekniikkaan. Tänään pääsimme siispä mekin töihin, siivosimme etupihan valmiiksi keskiviikon maatyötä varten.

Talvella pimeä tulee aikaisin. Vaikka olimme iltapäivällä "ajoissa" tontilla töissä, oli jo iltahämärä ja pian pimeä. Onneksemme tontilla tehtiin samanaikaisesti rakennustöitä - käynnissä oli harkkolavojen nosto nosturilla talon sisäpuolelle - joten työmaa olikin hyvin valaistu työmaavaloilla ja meidän pieni siivousurakkamme sujui sutjakasti.

Rakennusprojetki on edistynyt todella hyvin ja kuukaudessa on saavutettu ensimmäisen kerroksen korkeus. Alakerran ikkunat ovat löytäneet paikkansa ja on mahtava nähdä kuinka talo alkaa hahmottua. Pian tontille tuodaan ontelolaatat ja jään jännityksellä odottamaan ensimmäisen kerroksen "katon" asentamista.

Huomenna tontille tulee ensimmäistä kertaa myös sähköurakoitsija. LVI+S urakointisopimuksen teimme viime viikolla ja valitsimme saman yrityksen joka teki sähkösuunnitelmamme. Yksi ja sama yritys tekee siispä meille LVI+S työt. Todettava on, että tämän mittakaavan urakassa helpottaa jos urakoitsija voi tehdä urakan mahdollisimman laajasti. Tämä helpottaa meidän osuuttamme, kun ei tarvitse mm. tarkistella pieniin osiin lohkottujen töiden urakkarajoja.

Olemme kuitenkin kaukana lähtöajatuksestamme, eli avaimet käteen -talosta. Kivitaloissa tämänlaisia ei ole juuri tarjolla. Mutta nyt kun runko valmistuu ja talo saadaan piakkoin säältä suojaan, on jäljellä niin sanotusti loppusuora eli sisätyöt ja takapiha. Samalla helposti unohtuu, että matka tämänhetkiseen on ollut pitkä ja haasteitakin saattaa vielä olla edessäpäin.

Ei tämä rakentaminen kuitenkaan vielä tähän asti ole kauhealta tuntunut - päinvastoin.

Tiistaina tontilta. 

Siivoustöissä. 

Kuvaa aiemmin tältä viikolta. Tästä näkyy hyvin seinäkorkeus.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Mikä ihmeen Townhouse?

Townhouse -rakentaminen on Suomessa uusi rakentamistapamuoto. Townhouse eli kaupunkipientalo tarkoittaa kiinni kytkettyä omakotitaloa. Talot rakennetaan toisiinsa kiinni, mutta jokainen talo urakoidaan itsenäisesti ja muodostaa itsenäisen kokonaisuuden pihoineen. Tämätyylinen rakentamistapa on yleisempää muualla Euroopassa, mutta Suomessa uutta. Tarkoituksena on rakentaa kaupunkialueelle  tiiviisti mutta kuitenkin itsenäisesti.

Helsingin kaupunki on tehnyt tarkat rakentamistapaohjeet siitä, minkälaisen talon kaupunkipientaloalueellamme saa rakentaa. Alueelle tulee yhteensä viitisenkymmentä kaupunkipientaloa 4-8 talon ryhmissä. Talojen tulee noudattaa tiettyä kaavaa, mutta muuten suositaan erikoisiakin ratkaisuja ja halutaan jokaisen talon olevan yksilöllinen sekä julkisivuratkaisultaan että väriltään. Väriltään taloryhmät ovat esim. tumman punaisia, tumman sinisiä, vaalean sinisiä jne. Jokaisella ryhmällä on oma "värikoodinsa" jonka sisältä talon väri valitaan, kuitenkin niin että kaikki ryhmän talot ovat eri värisiä. Meidän ryhmämme talot ovat tumman punaisia, eli erilaiset terracotta -värit tulevat värittämään meidän rivistöämme.

Meidän tonttimme "pakollinen ratkaisu" on autotalli, joka tulee talon yhteyteen. Muita alueen ratkaisuja ovat esim. kellari tai takapihalle/talon edustalle tuleva erillinen työtila. Jokainen ryhmä on saanut jonkin "erikoisuuden" joka pitää huomioida rakentamisessa. Tällä tavoin halutaan muodostaa ulkonäöltään ja toiminnoltaan erilaisia taloja.

Kaikille taloille on yhtenäistä toisiinsa kiinni rakentaminen sekä takapihan aidoittaminen muurilla. Etupiha aukeaa suoraan kadulle, eli autotalliinkin ajetaan suoraan kadulta. Talot rakennetaan kolmeen kerrokseen, kolmannen kerroksen voi tehdä asuintilaksi tai jättää ullakkokäyttöön.

Townhouse -rakentaminen on ennenkaikkea ryhmärakentamista. Rakennuslupaa haetaan samanaikaisesti muiden ryhmän rakentajien kanssa ja talojen seinien tulisi nousta samaa tahtia. Tämänlainen rakennustapa vaatii siis yhteistyötä naapureiden kanssa sekä aikatauluttamisessa mutta myös rakenteiden yhteensopivuudessa. Meidän ryhmäämme tulee viisi taloa. Olemme käyneet lukuisia palavereita yhdessä naapureiden, arkkitehtien ja rakennesuunnittelijoiden kanssa ja onneksemme olemme saaneet mainion porukan kasaan. Neuvoja ja ideoita on tullut monin verroin enemmän kun rakentajia ja suunnittelijoitakin on ollut useampi yhdessä miettimässä toimivinta ratkaisua.




tiistai 19. marraskuuta 2013

Betonia valuu

Pimeänsateisen talvipäivän auringonpilkahdus on ensimmäisen harkkokerroksen betonivalu!

Odottavan aika on pitkä. Työmaalla töitä tehdään vauhdilla ja harkkokerroksia tulee lisää ja lisää.. Asumme aivan työmaan vieressä, joten iltaiset koirakävelylenkit tehdään tontin kautta ja pimeässä sitten käydään  ihmettelemässä päivän töiden edistymistä. Töitä on tiedossa meillekin, nimittäin lumitöitä talven edetessä. Aikataulun mukaan vesikatossa ollaan 15.1.2014 eli vaikka kuinka toivon, lumelta tuskin vältytään. Mutta nautitaan vielä hetki vesisateesta!

Tänään oli vuorossa harkkojen betonivalu. Wau. Kiinni on eikä irti lähde. Syystalven kaamoksessa harmaan kiviharkkorivin katsominen tuo siis iloa päivään.

Ruduksen betoniautot pihassa ja kovalla vauhdilla betonia seiniin

Olohuone

torstai 14. marraskuuta 2013

Harkkoa harkon päälle

Huh, aika kuluu säädyttömän nopeasti urakan keskellä ja viime päivityksestä on lipsahtanut toista viikkoa! Työmaalla on tänä aikana käynyt kova kuhina, eli blogihiljaisuuudesta huolimatta eteenpäin on menty.

Tontille on nyt valettu lammi-tassut, sekä aloitettu harkkojen latominen. Takapiha oli alkuviikon auki, sinne asennettiin kaivot ja tehtiin salaojat yms. Nyt monttu on jo saatu kiinni ja fokus on jälleen itse harkoissa.


Näkymä takapihalta

Tassut valettu
Betoniauto valamassa tassuja
Tassut asennettu

Harkkoja piisaa

Orvon näköinen työmaa. Lammitassut ja kivet odottavat asennusta.

 Kuvaa aloituskokoksesta marraskuun alussa. Kuvassa tulevat naapurit,
pääsuunnittelija, urakoitsija ja rakennusviraston edustaja.
Sekä tietenkin me :)





perjantai 1. marraskuuta 2013

Omakoti-messut

Viime viikonloppuna kävin Myyrmäessä Omakoti-messuilla. Rakennusprojektin alkuvaiheessa messut olivatkin oikein oiva tilaisuus tutustua eri työvaihdeiden toteuttajiin saman katon alla. Kun talo on vielä aivan alkuvaiheessa, on välillä vaikea hahmottaa esim. valaistukseen ja sisustukseen liittyvät kokonaisuudet - jotka pitäisi päättää jo nyt. Messuilta sain hyviä vinkkejä sistustussuunnittelijoilta ja muilta rakennusalan ammattilaisilta, sekä sain inspiraatioita omaan kotiin.

Muutama yksityiskohta, joka kiinnitti messuilla huomioni:

Valkoinen kokoontaitettava tuoli, saatavana eri värisinä.



Pihakivilaatat



Kukkapenkki jossa  käytetty koristekiviä


maanantai 28. lokakuuta 2013

Pohjakuvia




1. kerros

  

                                                                   


                                                 
2. kerros      



                       
 3.kerros


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tästä se alkaa

Aloitamme kahden kaupunkipientalon (Townhouse) rakentamisen Helsinkiin lokakuussa 2013 ja pidän raksablogiani rakennusprojektin etenemisestä muuttovalmiiksi saakka.

Olemme suunnitelleet rakennusprojektia nyt noin vuoden ajan ja aika on todellakin vierähtänyt nopeasti eri vaihtoehtoja läpikäydessä. Pitkän harkinnan ja neuvotteluiden jälkeen päädyimme kivitaloon ja Lammi-kiveen. Valinta kivitoimittajasta käytiin lopulta Lammin ja Lakan väliltä, hinnat olivat molemmissa melko lähellä toisiaan. Hinta ei lopulta ollut ratkaisevin tekijä, valintaamme vaikutti myös Lammin todella hyvin toimiva konsepti.

Arkkitehtikuvien suunnittelu alkoi kevät-talvella 2013 ja kesäkuussa jätimme rakennuslupahakemuksen. Lokakuun puolivälillä eli juurikin nyt saimme luvat ulos - jippii!! Ensi viikolla olisi tarkoitus valaa Lammi-tassut ja sen jälkeen päästään tositoimiin eli latomaan harkkoja! Tonttimme maatyöt on jo tehty, maa on paalutettu ja paalujen päälle on valettu teräsbetonilaatta. Tästä lähtökohdasta lähdemme rakentamaan.

Projekti on tähän saakka ollut melkoista pioneerityötä, sillä kaupunkipientalot ovat uusi rakentamistapa Suomessa. Monen talotehtaan kanssa neuvottelut tyssäsivät tähän, sillä heidän tämänhetkisillä konsepteillaan tämäntyylinen rakentaminen ei onnistu - ainakaan vielä.

Meille tämä on ensimmäinen rakennusprojektimme, vuoden ajan olemme asiaan perehtyneet ja kokemusta kertyy koko ajan lisää sitä mukaan kun projekti etenee :)

Tässä kuva tämänhetkisestä tilanteesta.