Rivi kaupunkipientaloja

Rivi kaupunkipientaloja

tiistai 30. joulukuuta 2014

Muutama jouluinen hetki

Vuosi 2014 lähenee loppuaan ja melkoinen vuosi tuo olikin talon rakentamisen ja sisustamisen pyörteissä. Tapahtumarikkaan taloprojektivuoden huipentuma oli ensimmäinen joulu uudessa kodissa. Tätä joulua vietettiin perinteistä poiketen meillä, uudessa kodissa, yhdessä lähimpien sukulaistemme kanssa.

Vaikka jouluähky saattaa jo painaa päälle, rohkenen vielä julkaista muutaman jouluisen tunnelmakuvan kodistamme.

Rakentamisen onnea ja sisustamisen iloa vuodelle 2015!






Rusetit koristamassa portaikon valaisimia
Alakerran kylpyhuoneen talvi-ilme

2.krs aula eli televisio"huone"





lauantai 6. joulukuuta 2014

@ Kaapelitehtaan joulumyyjäiset

Tänään kävin pyörähtämässä Helsingin Kaapelitehtaalla Design joulumyyjäisissä. Pääsyy käyntiini oli oikeastaan se, että Balmuirilla oli oma osasto tässä tapahtumassa. Pääkaupunkiseudulla Balmuiria pääsee tällä hetkellä ihailemaan ainoastaan Stokkalla, sielläkin valikoima on melko rajallinen. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun pääsin tutkimaan Balmuirin laajempaa tuotevalikoimaa konkreettisesti. Balmuirin nettisivuilla näihin olin jo tutustunut, mutta sehän ei ole lainkaan sama asia :)

Balmuir nimenä tuo mieleen jotain todella eksklusiivista ja luksusta, tavaraa jota voi ostaa Dubain hienoimmista kaupoista. Yllätys olikin suuri, kun viime kesänä kuulin Balmuirin olevan Oulusta lähtöisin oleva yritys. Tänään Kaapelitehtaalla olo ei ollut kuin Oulun kauppatorilla, vaan Balmuirin myyntipaikka huokui kansainvälistä tunnelmaa erottuen myös valtaosasta muita standejä. Balmuirin osastolla oli iso joukko ammattitaitoisia ja ystävällisiä myyjiä, jotka tarjosivat asiakkaalle luksutuotteen lisäksi luksuspalvelua. Kovin ei-suomalaista, mutta toimivaa ja todellakin kansainvälisen tason meininkiä.

Jouluinen Kaapelitehdas oli minulle silkkaa Balmuiria.


Balmuirin osasto Kaapelitehtaalla








Jotain pientä ylellisyyttä arkipäivään lähti myyjäisistä mukaani. Huonetuoksu Sand (Absinthe Sucrée), luonnonvalkoinen pellavakeittiöliina ja koristetyynyliina.


torstai 13. marraskuuta 2014

Lämpimän rajamailla

Mikä on sopiva sisälämpötila? Mielestäni Suomessa talot pidetään talvellakin todella lämpiminä. Ylen artikkeli ehdottaa sopivaksi luvun 21-22 C astetta. Viisi asuinvuottani Italiassa totuttivat minut siihen, että talvella sisällä ei tarvitse olla liian lämmin. Italiassa talvisin puetaan yksinkertaisesti sisälläkin lämpimämmin päälle. Jos olisin siellä kulkenut talon sisällä talvella t-paidassa, olisi minulle todennäköisesti tokaistu tomerasti että vaatetta lisää päälle tai saan keuhkokuumeen.

Lämmitys vaikuttaa ympäristöön ja tuo ylimääräisiä kustannuksia. Meidän perheessämme onkin yksimielisesti sovittu, että sisälämpötila pidetään alhaalla. Talomme kaukolämpösäätöjen kanssa on vielä hieman hakemista,  sisälämpötila on vaihdellut nyt 19-21 asteen välillä. Todettava on, että tarkenee hyvin :) Passiivitalon tiiveyslukemia hipova talomme on myös todella energiatehokas, lämpö ei vuoda harakoille ja kiviseinät varaavat mukavasti taloon lämpöä. Lämpö taloomme tulee vesikiertoisen lattialämmityksen kautta, kaukolämpönä. Talomme lattiat ovat yhtä suurta patteria, eli vaikka talomme lämpötila olisikin alhainen, on lattia jalkojen alla aina mukavasti lämmin.

Ympäristöasiat ovat aina olleet tärkeitä minulle, joten myös nämä "pienet arjen asiat" ovat hyvin lähellä sydäntäni. Välillä rakennusprojekti on tuntunut kovin materialistiselta, mutta oikeilla valinnoilla on tässäkin suuri merkitys.

Lämmityksen lisäksi olen pitänyt tärkeänä sitä, että olemme pitäneet kaikki vanhat huonekalumme. Mitä ei ole ollut, se on ostettu, mutta jo olemassa oleva on hyödynnetty. Kaikki vanha onkin uponnut hienosti taloon ja lisäostoksilla on sitten kalustusta täydennetty. Tiistaina saimme kauan odotetut ruokapöydän Ton 150 -tuolit. Tuolit tulivat suoraan Tsekeistä, jossa ne on valmistettu pitkälti käsityönä. Ton -tuoleja valmistavalla tehtaalla on pitkä historia, sillä ensimmäiset tuolit se valmisti jo vuonna 1861. Onpa näillä wienilästuoleilla istuneet aikoinaan Itävallan kuninkaallisetkin.

Tummanruskeat Ton 150 -tuolit valkoisen Pohjanmaan kalusteen pöydän kanssa.












tiistai 21. lokakuuta 2014

Valoa ja kuitua

Pitkän hiljaiselon jälkeen talossamme tapahtuu jälleen. Valokaapeli on asennettu, toisinsanoen TV ja Internet on kytketty päälle. Wi-fi:n toiminta kivitalossa, jossa kaikki väliseinätkin on kiveä, on vähän vaihteleva - mutta viritinvahvistimella päästiin jo huippulukemiin netin suhteen. Eilen näimme lisäksi ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen telkkariohjelmia! Aivan ihmeellistähän tämä informaatiotulva on, kun ehti jo tottua talon seesteiseen rauhallisuuteen.

Lisäksi olemme saaneet ensimmäiset valaisimet paikoilleen! Valaisimet ovatkin olleet yksi iso kompastuskivi projektissamme, sillä jostain syystä olen onnistunut hankkimaan ainoastaan sellaisia lamppuja joiden asennus ei meiltä maallikoilta luonnistu. Moninkertaisen yrittämisen jälkeen annoimme lopulta periksi ja sähkäri kävi eilen asentamassa Stucco -kattoon alakertaan kolme valaisinta. Voi sitä valon määrää! Valaisinosioon kuuluvat myös jouluvalot :) Olohuoneeseen ovat löytäneet tiensä kolme tähtilamppua tunnelmaa tuomaan. Tästä se joulukoristelu vähitellen alkaa!






Uusi keittiönpöytä odottaa vielä tuoleja kaveriksi.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Lohikäärmepuuta ja Balmuiria

Eilen olikin jännä päivä. Meillä oli nimittäin ohjelmassa kasviasukkaamme muutto ja uudelleenistutus. Kyseessä on reilu kaksimetrinen lohikäärmepuu, joka on ollut vanhemmillani aina vuodesta 1992 saakka. Kokoa se on saanut tänä aikana valtavasti: vuonna 1992 lohikäärmepuu oli noin 5 cm korkea siemen, nyt se on venähtänyt reilun kahden metrin mittaan! Operaatio oli siispä jonkin verran haastava johtuen kasvin suuresta koosta. Muuttoprojekti alkoi vanhempieni kotona ottamalla kasvi pois ruukusta. Tämän jälkeen se kannettiin varovasti pakettiautoon (jonne se mahtui nipinnapin) ja kuljetettiin uuteen kotiin uudelleenistutettavaksi. Nyt sitten ollaan sormet ja varpaat ristissä, jotta lohikäärmepuumme selviäisi siirrosta.

Isoja altakasteluruukkuja oli vaikea löytää. Isoja klassisia saviruukkuja kyllä löytyi lähes joka kaupasta, mutta altakasteluominaisuuksilla varustettua neliömallista ruukkua ei meinannut löytyä millään. Siirryin verkkokauppoihin ja lopulta löysin Lechuzan ruukkumalliston, johon ihastuin oitis. Kasvi sai uudeksi istutusalustakseen Lechuzan Quadro -altakasteluruukun espresson värisenä. Lechuzalla on valtava valikoima mitä erilaisimpia ruukkuja pienestä isoon. Ruukun ostin Innogreeniltä.

Lohikäärmepuu sijoitettiin kodissamme olohuoneen korkeaan tilaan, jonne se sopiikin mainiosti. Olohuoneeseen tuli kerralla lisää kodikkuutta, jota vain viherkasvin vihreys voi mukanaan tuoda! Ja onhan tuo aika majesteetillisen kokoinen, eli jo itsessään sisustuselementti.



 


Olohuoneeseemme ovat tulleet myös pitkään haaveilemani iki-ihanat Balmuirin säilytysarkut! Nostin arkut olohuoneeseen väliaikaisesti, siinä ne toimittavat väliaikaista olohuoneenpöydän virkaa ja odottavat siirtoa makuuhuoneeseen. Arkut näyttävät todella upeilta olohuoneessa mustan nahkasohvan - ja olohuoneen muun sisustuksen - kanssa. Ruskea konjakin väri tuo mieluista lämpöä kodin sisustukseen. Katsotaan nyt maltanko niitä tuosta siirtää.. Loppukuusta olohuoneeseen tulee sinne suunniteltu tummanruskea nahkasohva ja viereiseen keittiötilaan uusi ruokailuryhmä. Tällöin värimaailma muuttuu jälleen ja sitten nähdään muuttuuko suunnitelma.


Balmuirin säilytysarkut ja lohikäärmepuu







torstai 9. lokakuuta 2014

CE-taivas

Huh! Viimeisestä kirjoituksesta on päässyt kulumaan tovi. Olemme eläneet taloarkea informaatiopimennossa, talossamme ei toimi vielä TV eikä Internet. Kokeilimme 4G laajakaistaakin, mutta eihän moinen passiivitalossa toimi. Suolaisen hintainen valokuitu kytketään meille lokakuun puolivälissä, eli tiedossa on jälleen kirjoituksia tiuhempaan tahtiin!

Tänä pimennon aikana olemme suorittaneet osittaiset muuttokatselmukset sekä täydentäneet talon rakennusvaiheen dokumentaatiota.

Talosta ei löytynyt katselmuksissa juurikaan moitittavaa, sen sijaan dokumentaatio oli osittain puutteellinen ja sitä on tosiaan täydennetty. Rakennusvalvonta on todella tarkka siitä, että kaikista materiaaleista on olemassa CE -hyväksynnät - luonnollisesti ne tulee myös esittää rakennusvalvontaan. Onneksi tämä oli meillä tiedossa jo projektin alusta lähtien, joten betonista, ovista, palo-uretaanista jne. jne. on kaikki paperit tallessa. Mutta..melkoista paperisotaa tämä siitäkin huolimatta on.

Tänään kävin rakennusvalvontavirastossa ja haluavat talon palo-osastoinneista vielä palokatkosuunnitelman. Olimme hieman ymmällämme että LVI-suunnitelmat eivät riittäneet, sillä näissä on LVI-suunnittelijamme todella tarkasti yksilöinyt paloturvatuotteiden asennuspaikat ja ohjeet siitä minkätyyppinen tuote asennukseen kelpaa. Kuulemma tarvitaan kuitenkin erillinen suunnittelu-toteutusasiakirja, joka vielä tarkistetaan rakennusvalvonnassa yhdessä tarkastajan kanssa. (!)

Vaikka tuossa aiemmin puhuin jo CE-merkinnän tärkeydestä, se ei itsessään kaikissa tapauksissa riitä. Teräs-lasi -kaiteistamme tarvitaan CE-merkinnän lisäksi nähtävästi suoritustasoilmoitus (DOP). Itsessään CE-merkintä ei vielä kerro minkälaisesta CE-merkinnästä on kyse, ja tähän tarvitaan sitten tuota DOP:ia. Rakennusvalvonnasta eivät osanneet ymmärrettävästi yksilöidä, mitä täydennysdokumenttia haluavat CE:n lisäksi, mutta onneksi pääsuunnittelijamme osasi auttaa meitä tässä asiassa. Ironista on, että rakennusvalvonnasta saattavat vaatia lisäselvityksiä mutteivat itsekään oikein selkeästi tiedä tai muista mitä.

Sadesuihkumme olisivatkin jo luku sinänsä, mutta pitäydyttäköön mainitsemaan niistä muutamalla lauseella. Rakennusvalvonta hyväksyy ainoastaan tyyppihyväksytyt suihkut. Meidän sadesuihkut - jotka ostettu Helsingin Stockmannilta - ei sitten ilmeisesti kuitenkaan lukeudu näiden piiriin. Meille on kyllä vakuutettu, että suihkut täyttävät kaikki asetukset ja jotain dokumenttejakin on toimitettu, muttei kuitenkaan rakennusvalvonnalle riittäviä. Alkaa näyttää siltä, että kohta on suuntana kauppa ja uudet suihkut. Huoh!

Jotta tällaistä pientä purtavaa syysiltojen iloksi meille on vielä suotu :)

Mutta olemme silti positiivisia, talomme "ongelmat" eivät ole rakenteellisia vaan lähinnä kosmeettisia, jotka selviävät näillä näkymin x-laajuisella paperisodalla. Todettava kuitenkin on, että moni alan ammattilainenkin on uusien rakennusalan asetuksien kanssa vielä hukassa. Uusia asetuksia ja vaatimuksia tulee sellaista tahtia, että näiden perässä on vaikea pysyä. Saatika sitten me maallikkorakennuttajat.



perjantai 5. syyskuuta 2014

Uuden kodin arkea

Muutto on nyt takana ja onnellisesti olemme siirtyneet uuteen kotiin asumaan. Muutto oli aikamoinen rumba, sillä vanhan asunnon tyhjentämisen ja siivouksen lisäksi uusi koti piti siivota joka ikistä pintaa myöten - ja voi kuinka sitä rakennuspölyä riitti! Siivousurakka on kuitenkin melko lailla jo takana, pinnat on cliinattu ja buunattu lähes täydellisesti. Vielä olisi urakkaa, kuten ikkunanpesua, jäljellä.

Uusi kotimme on aivan ihana. Olemme itse olleet valitsemassa jokaista nippeliä, pintaa ja väriä mitä talossa on, joten muuta ei varmasti voisikaan tässä kohtaa sanoa tai projekti olisi aikalailla epäonnistunut. Eli kovin tyytyväisiä ratkaisuihin olemme!

Koiraperheenä parkettilattia on joutunut heti alkuun kovaan testiin, kun koirat juoksevat innoissaan uudessa kodissa ristiin rastiin. Jälkiä lattiaan ei ole tullut ja eiköhän se menokin tuosta rauhoitu.

Tässä muutama kuva talosta. Kalusteita talossa ei juurikaan vielä ole - paljon pitäisi vielä hankkia! Mutta pinnat näkyvät hyvin ja mielestäni vaikutelma on aika kodikas!? Kuvat ovat 1. kerroksesta, jonka olemme nyt ensi alkuun "asuttaneet". Paraikaa taloon asennetaan 2.-3.kerroksen portaita, eli viimeisiä töitä viedään.






perjantai 15. elokuuta 2014

Muutto lähestyy

Irtisanoin evakkoasuntomme vuokrasopimuksen päättymään tämän kuun loppuun, lähtölaskenta on nyt alkanut ja ensi viikolla alkaa tavaroiden siirto uuteen kotiin. Muuttoajankohta näyttää hyvältä, sillä talo on lähes valmis.

Talourakan sisätöiden loppusuoralla tuskallisin vaihe on ollut betoniportaiden päällystys. Tuskainen siksi, että portaiden päällystys kesti noin viikon. Mikrosementti levitettiin portaisiin useamman kerran ja aineen piti levitysten välissä kuivua noin 12 h, jonka jälkeen hiottiin ja laitettiin taas lisää sementtiä. Tänä aikana portaissa ei voinut kulkea ja työmaa jouduttiin rauhoittamaan muulta liikenteeltä. Lopullisen sementtikerroksen ja hiontojen jälkeen porras käsiteltiin puolihimmeällä lakalla, joka kuivui ikuisuudelta tuntuvan 24 h mutta nyt porras on sitten valmis. :)

Sain juuri myös ensimmäiset kuvat 3. kerroksesta lattia-asennuksen jälkeen. Kolmoseen valitsimme erilaisen värimaailman kun muualle taloon, sinne tuli nimittäin tummanruskea lattia. Kerros näyttää mielestäni hienon dramaattiselta. Vielä reilu kaksi viikkoa niin sinne pääsee sitten portaita pitkin.

Mikrosementillä viimeistellyt portaat

Portaiden juurelta kuva porrasaukosta kohti kattoa. Yhdet portaat vielä puuttuu :)

3.krs

torstai 31. heinäkuuta 2014

Ranskalainen parveke

Taloamme suunnitellessa yksi tärkeä yksityiskohta, jonka taloon halusin, oli ranskalainen parveke. Ehkäpä viisi Italiassa asuttua vuotta tekivät minussa sen, että halusin makuuhuoneeseen isot aukeavat  tuplaovet - ne kun Italiassa ovat hyvin tavallisia. Luonnollista siispä oli tehdä ranskalainen parveke. Perinteinen iso parveke ei taas mielestäni sovi omakotitaloon.

Mielessäni ranskalaisen parvekkeen olen kuvitellut mustana/tummana metallikaiteena. Eli varmaan sellaisena, minkälaisena ranskalainen parveke perinteisesti mielletään. Mielestäni se tuo myös talon julkisivuun kauniin koristeellisen lisän.

Vastaava mestarimme ehdotti meille lasikaidetta, ne kuulemma ovat nyt kovassa huudossa. Kävin netissä selailemassa kuvia lasikaiteisista ja metallikaiteisista ranskalaisista parvekkeista. Lasikaiteet näyttävät ranskalaisessa parvekkeessa jotekin kovin kliinistiltä ja persoonattomilta, tällä hetkellä olen vahvasti tuon perinteisen kaiteen puolella.

Perinteisiä kaiteita onkin sitten monenlaisia: pelkistettyjä, koristeellisia ja kaikkea siltä väliltä. Ehkäpä jotain melko pelkistettyä ja modernia sopisi hyvin meille.

Lasikaide Kuva: kaiteita.fi
Pelkistetty pinnakaide Kuva: kaiteita.fi


Ovien asennus ja muutama muuttuja

Ensimmäinen ovi on paikoillaan! Listat siitäkin vielä puuttuu, mutta siinä se ovi nyt on! Tänään asennettiin kaikkiin sisäoviin karmit ja tämä ensimmäinen ovi loksahti jo paikoilleen. Huomenna sisäovien asennus jatkuu ja lisäksi talon ulko-ovien asennus alkaa myös. Talomme on viime päivinä kuhissut työmiehiä. On ollut sähköporukkaa, vesi- ja putkimiehiä, kalusteasentajia, pintatöiden tekijöitä..  Ruuhkaksi asti!

Olemme saaneet talon sähköt käyttöön, ensimmäiset valonsäteet on nähty portaikon valojen myötä. Lisäksi vesiputkien testaus on aloitettu ja alakerran hanoista virtaa jo vesi. Mahtava tunne kun talo alkaa toimia.

Haastavaa urakka toki vieläkin on. Tässä vaiheessa voikin todeta että rakennusurakassa lähes koskaan asiat eivät mene alkuperäisen suunnitelman mukaan. Sen sijaan suunnitelma on hyvin elävä käsite ja sitä muokataan sitä mukaa kun työt edistyvät.

Oviasennusten kanssa on tullut vastaan muutama muuttuja: yläkerran oviaukkomme ovat liian pienet ja tästä johtuen ovia joudutaan lyhentämään. Asiaa selviteltyämme valitsimme taloomme massiivipuuovet, koska näiden lyhennys onnistuu. Lastulevy/peiliovien lyhennys ei olisi tullut kyseeseen. Huomenna sirkkeli soi ja ovet lyhennetään ennen asennusta. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mutta käyhän se näinkin.

Kalusteasennuksessa on tullut myös muutama tilanne vastaan, sillä vaatehuoneeni kalustelevyt olivat liian korkeat. Niinpä levyjä pitää lyhentää ja muotoilla, jotta ne saadaan mahtumaan. Vaatehuoneen korkeuden mittaus tehtiin ennen alaslaskuja ja kotelointia, eli jossain kohtaa on menty ristiin - liian monta sopansekoittajaa ehkäpä. Yksi päänvaivan aihe on ollut myös liesituulettimemme, jonka asennus ei meinaa millään onnistua. Kyseessä on Swegon Casa Tango liesituuletin, joka on syvyydeltään paljon pienempi kuin vieressä olevat kaapit. Nyt on mietitty kuinka saadaan asennettua laite samaan tasoon muiden kalusteiden kanssa, jotta lopputulos olisi siisti. Asiaa ei helpottanut paketista puuttuneet asennusraudat. Tämä on sitä työmaan arkea ;)



Karmit ja ovi paikoillaan. Listat vielä puuttuu.




Ovikarmit asennettuna


Olohuone alkaa näyttää valmiilta




Takapihan ovi odottaa asennusta



sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Portaat etenee askelma kerrallaan

Talomme sisätöissä on käynnissä aivan huikea loppukiri. Porras- ja kaideasia ei kuitenkaan ole edennyt yhtä vauhdikkaasti kuin muut talon työt. Niitä ei nimittäin ole vielä tilattu. Hups!

Porras- ja kaidehankinta on vaatinut hieman enemmän paneutumista kun mitä alunperin ajattelin. Kynnykseksi hankinnalle on muodustunut se, että meillä on jo asennettuna betoniportaat 1.-2. krs.. Hankinnassa on siis puuportaat 2.-.3. krs., sekä kaiteet betoniportaalle ja puuportaalle. Tämän lisäksi tarvitaan kaiteet 2.krs aulatilaan. Kaiteiden pitäisi olla samantyyliset, sekä portaiden sävyiltään taloon sopivat. Helpommin sanottu kuin tehty kun portaat ja kaiteet ovat eri materiaaleista!

Viime viikot olen luovinut porras- ja kaideviidakossa. Olen nyt päätynyt siihen lopputulemaan, että tilaan puuportaat kokonaisuutena yhdestä paikasta ja teräs-lasikaiteet toisesta paikasta.

Betoniportaisiimme tulee mikrosementtipäällyste väriltään harmaa ja puuportaat halusin alunperin samalla värillä. Nyt olen kuitenkin kallistumassa siihen, että otamme valkoiset puuportaat terästolpilla maustettuna. Harmaanakin noita puuportaita saisi, mutta tiedän että värisävy ei kuitenkaan olisi täysin sama kuin betoniportaissa - ja kyllä, tämä seikka on kovin tärkeä! Lopputuloksen kannalta lienee parempi valita siispä täysin eri väri puuportaalle.

Portaiden ja kaiteiden asennus menee väistämättä elokuulle. Puuporrasvalmistajan tehdas on sopivasti loppukuun kiinni. Mutta onhan tässä projektissa vielä paljon pientä viilattavaa siellä täällä sekä pihatyöt vielä jäljellä. Jotta ei tässä nyt jäniksen selässä näiden portaiden kanssa olla.

Betoniportaiden ja 2.krs aulan kaiteeksi suunnittelen Caavan Column -kaidetta teräksen värisenä. Kuva: Caava
2.-3 krs. kerroksen portaaksi ja kaiteeksi on valikoitumassa Hovinikkareiden porras, valkoiseksi maalattuna.

Kalusteet naputellaan paikoilleen

Työmaalla on täysi tohina päällä. Autotalliin varastoidut kiintokalusteet on kannettu sisälle taloon oikeille paikoilleen ja kalusteasennus on alkanut. Talo on täynnä kasaamattomia ja kasattuja erikokoisia kalusteovia, vaatekaappien osia ja pahvilaatikoita joihin on säilötty pienet osat. Keittiö on pisimmällä ja alkaa vähitellen hahmottua.


Kiintokalusteiden asennus on täydessä vauhdissa ja keittiö on lähes valmis
Pesuallasseinusta
Kyllä kiiltää!


 Talossa on tapahtunut viime päivinä paljon muutakin. Nyt olemme pintatöiden osalla tiukalla loppusuoralla ja ensi viikon aikana talon sisätyöt ovat lähes valmiit. Talon seinät ovat maalauksien osalta valmiit, sekä keittiötilan stucco -katto on saavuttanut lähes täyden kiiltonsa. Lisäksi porrasseinään ja olohuoneen tehosteseinään on valmistunut Travertino romano -pinta antaen kaunista struktuuria talon isoille pinnoille. Stucco -katto kiillotetaan korkeakiiltoiseksi lastan avulla. Kun taas travertino -seinään levitetään hiekasta, marmorijauheesta ja kalkista tehty massa, joka kuvioidaan halutunlaiseksi.

Travertino -seinämme kuviot ovat näyttäviä kaiverrettuja uovia, jotka marmorikuvion lailla etenevät muodostaen juovia. Jotta kuviosta saatiin halutunlainen ja meille mieleinen, jouduttiin tähän käyttämään hieman aikaa. Kävimme sisäpintojen tekijän kanssa yhdessä tarkasti läpi, minkälainen kuvion tulee olla. Lopputulos on aivan mahtava ja kunhan valaisimet saadaan asennettua, pääsee travertino -seinä vieläkin näyttävämmin oikeuksiinsa varjostumina ja erilaisina kuvioina seinällä.

Stucco -katto keittiötilassa

Travertino romano -tehosteseinä on vielä tässä kuvassa märkä. Kuivuessaan seinä muuttuu valkoiseksi. Tässä kuvassa näkyy hyvin nuo hiertokuvion mallit.

Valmiit travertinoseinät ovat muuttuneet valkoisiksi.
Talomme ainokaisen tapettiseinustan teko on myös aloitettu. Tapetin työtapaturmana huomattiin, että rullia oli tilattu liian vähän joten sängyn päätyseinusta on tällä hetkellä ainoastaan toiselta puolelta tapetoitu. Ensi viikolla saadaan valmiiksi myös toinen puoli, eli itse sängyn seinusta. Tapetti on todella kaunis ja mätsää hienosti lattian sävyyn ja talon tyyliin. Tämä tapettiseinä oli ainoa myönnytys, jonka tapettoasioissa teimme. Lähtökohtaisesti en tykkää tapeteista, joten alkuperäinen linjani oli ettei taloomme tule yhtä ainoaa tapettiseinää. Tämä pieni myönnytys on kuitenkin osoittautunut todella onnistuneeksi! Sisustusasioissa kannattaakin olla avoin eri vaihtoehdoille, MUTTA täytyy myös pitää kynsin ja hampain kiinni sellaisista asioista joita todella haluaa!

Päämakuuhuoneen "sängynpäätyseinän" tapetti
Tapettikuvio lähikuvassa. Tapetti on Boråstapeter - Graceful Living.


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Vaalea lattia asettuu paikoilleen

Tänään talossamme on aloitettu sähkötöiden osalta loppusuora, paikkansa ovat löytäneet pistorasiat, palohälyttimet ja painikkeet. Talo näyttää heti paljon valmiimmalta. Myös lattiatyöt ovat edenneet ja vaalean lattian ovat saaneet kaikki talon erilliset huoneet. Olohuone ja 2.krs aula ovatkin ainoat mistä lattia vielä puuttuu, ullakon ohella. Talossa on edetty lattiatöiden osalta siinä järjestyksessä, kun huoneiden maalaus on valmistunut. Olohuone ja 2.krs aula saavat kauniin parkettinsa sitten ihan viimeiseksi, kun talossa ei enää juurikaan työmiesten tarvitse edestakaisin kulkea.

Kiinteiden valaisimen asennuksen pitäisi myös alkaa lähipäivinä. Tällöin asennetaan kattospotit, porrasvalaisimet, ulkovalot - kaikki mahdolliset talon kiinteät valaisimet. Nämä valaisinvalinnat olivat ihmeen helppoja ja niissä pidimme talossamme vallitsevan kulmikkaan linjan. Erityisen ihastunut olen porraseinille tuleviin neliön mallisiin seinävaloihin, jotka ovat yksinkertaisuudessaan todella kauniit. Kiintovalaisimista valintaa vailla on ainoastaan päämakuuhuoneen sänkyseinän lukuvalot. Alla olevassa päämakuuhuoneen kuvassa näkyy hyvin törröttävine johtoineen nuo lukuvalojen paikat. Lukuvaloissa pitää olla itsessään valokatkaisin, mikä tekee mieluisan valaisimen löytämisestä vähän haastavampaa, sillä näitä katkaimellisia on markkinoilla melko vähän. Tai ainakin sellaisia, jotka miellyttävät omaa silmää.


Ensimmäiset painikkeet paikoillaan

Päämakuuhuone

2. mh

Hop ylöspäin ja kolmoseen!

Kolmas kerros on pölyttynyt nyt toista kuukautta hiljaisessa yksinäisyydessään kipsilevyjen asennuksen jälkeen. Kolmanteen kerrokseen ei tämän jälkeen ole päässyt, sillä runkourakoitsijan väliaikaiset telineet purettiin levyasennuksen jälkeen pois.

Tänään taloon on asennettu telineet, jotka istuvat kuin nenä päähän portaikkoomme ja betoniportaiden päälle. Tie kolmoseen on jälleen auki ja pääsin itsekin kapuamaan ullakolle! Telineasennuksen myötä päästään tekemään porrasseinustan tasoitukset loppuun ja aloittamaan seinään tuleva travertino -hiertokuvio. Samalla päästään tietenkin tasoittamaan ja maalaamaan ullakko, sekä asentamaan sinne lattia. Ullakon värimaailma on erilainen muuhun taloon verrattuna, sillä siellä päädyimme mustanruskeaan lattiaan vaalean sijaan. Seinien väritys jäänee valkoiseksi, vaikka tummiakin seiniä sinne alunperin kaavailtiin.

Ullakko
Betoniportaiden päälle rakennetut telineet

Telineet toimittavat väliaikaisen kulkureitin virkaa, tähän tulee myöhemmin puuportaat

torstai 26. kesäkuuta 2014

Laattasaumasta asiaa

Lisää pieniä yksityiskohtia. Juhannusviikolla käydessämme tontilla huomasimme, että keittiö-eteistilan laatoitus oli saumattu. Saumojen väri vain ei ollut kovin mieluinen - ihanat marmorilaattamme olivat saaneet vaaleanruskean saumalaastin! Laattamme vanhenivat hetkessä vuosikymmeniä ja laattojen sauma näytti uuden sijaan likaiselta vanhalta saumaukselta.

Pieni ahdistushan siinä meinasi tulla kun lattiaa katselin. Talo on suunniteltu ensimmäisestä harkosta lähtien huolella, joten tämä saumamoka harmitti kovasti. Päädyttiin lopulta sellaiseen lopputulemaan, että seuraavana päivänä ruskea saumalaasti hiottiin pois ja tilalle laitettiin uusi. Nyt näyttää hienolta!

Pienet yksityiskohdat ovat todella tärkeitä, tämä on siitä hyvä esimerkki. Vääränvärisellä saumalaastilla ulkonäkö laatoissamme oli täysin erilainen ja ei-toivottu.

Siispä: suunnittele huolella ja toteuta yhtä huolella pieninkin asia. Pieneltä tuntuva asia voi vaikuttaa ulkonäköön valtavasti ja harmittaa jälkikäteen!


Ruskea saumalaasti

Ruskea saumalaastin poistoa
Harmaa saumalaasti

torstai 19. kesäkuuta 2014

Keittiö on saapunut Juhannukseksi kotiin

Eilen illalla käytiin siivoamassa autotalli keittiön ym. varastointia varten. Poistimme oviaukosta kaiken vanerin ja styroksin, sekä siirsimme autotalliin varastoidut parketit yhteen nurkkaan mahdollisimman pieneen tilaan.

Tänään aamulla tuotiin keittiö ja muut kiintokalusteet. Kalusteita oli yksi rekkalastillinen ja etukäteen vähän mietittiin, että kuinkahan ne mahtuvat.. Mutta nipin napin saatiin kuin saatiinkin kaikki tavarat varastoitua autotalliin. Siellä ne nyt siististi odottavat asennusta!

Raksa hiljenee Juhannuksen viettoon - Hyvää Juhannusta! :)


Vanerit ja styroksit pois autotallin oviaukosta

Autotalli on siistitty ja valmis vastaanottamaan kiintokalusteet

Kalusteiden nosto autotalliin

Tiukkaa tekee, melkein kaikki kalusteet sisällä. Keittiötasot ja rungot puuttuvat vielä kuvasta. Mutta kyllä -  kaikki mahtui!

Keittiötason kanto. Paino noin 300 kg, neljä raavasta miestä siihen tarvittiin. Suurkiitos mahtaville naapureillemme avusta!