Rivi kaupunkipientaloja

Rivi kaupunkipientaloja
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaiteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaiteet. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. lokakuuta 2014

CE-taivas

Huh! Viimeisestä kirjoituksesta on päässyt kulumaan tovi. Olemme eläneet taloarkea informaatiopimennossa, talossamme ei toimi vielä TV eikä Internet. Kokeilimme 4G laajakaistaakin, mutta eihän moinen passiivitalossa toimi. Suolaisen hintainen valokuitu kytketään meille lokakuun puolivälissä, eli tiedossa on jälleen kirjoituksia tiuhempaan tahtiin!

Tänä pimennon aikana olemme suorittaneet osittaiset muuttokatselmukset sekä täydentäneet talon rakennusvaiheen dokumentaatiota.

Talosta ei löytynyt katselmuksissa juurikaan moitittavaa, sen sijaan dokumentaatio oli osittain puutteellinen ja sitä on tosiaan täydennetty. Rakennusvalvonta on todella tarkka siitä, että kaikista materiaaleista on olemassa CE -hyväksynnät - luonnollisesti ne tulee myös esittää rakennusvalvontaan. Onneksi tämä oli meillä tiedossa jo projektin alusta lähtien, joten betonista, ovista, palo-uretaanista jne. jne. on kaikki paperit tallessa. Mutta..melkoista paperisotaa tämä siitäkin huolimatta on.

Tänään kävin rakennusvalvontavirastossa ja haluavat talon palo-osastoinneista vielä palokatkosuunnitelman. Olimme hieman ymmällämme että LVI-suunnitelmat eivät riittäneet, sillä näissä on LVI-suunnittelijamme todella tarkasti yksilöinyt paloturvatuotteiden asennuspaikat ja ohjeet siitä minkätyyppinen tuote asennukseen kelpaa. Kuulemma tarvitaan kuitenkin erillinen suunnittelu-toteutusasiakirja, joka vielä tarkistetaan rakennusvalvonnassa yhdessä tarkastajan kanssa. (!)

Vaikka tuossa aiemmin puhuin jo CE-merkinnän tärkeydestä, se ei itsessään kaikissa tapauksissa riitä. Teräs-lasi -kaiteistamme tarvitaan CE-merkinnän lisäksi nähtävästi suoritustasoilmoitus (DOP). Itsessään CE-merkintä ei vielä kerro minkälaisesta CE-merkinnästä on kyse, ja tähän tarvitaan sitten tuota DOP:ia. Rakennusvalvonnasta eivät osanneet ymmärrettävästi yksilöidä, mitä täydennysdokumenttia haluavat CE:n lisäksi, mutta onneksi pääsuunnittelijamme osasi auttaa meitä tässä asiassa. Ironista on, että rakennusvalvonnasta saattavat vaatia lisäselvityksiä mutteivat itsekään oikein selkeästi tiedä tai muista mitä.

Sadesuihkumme olisivatkin jo luku sinänsä, mutta pitäydyttäköön mainitsemaan niistä muutamalla lauseella. Rakennusvalvonta hyväksyy ainoastaan tyyppihyväksytyt suihkut. Meidän sadesuihkut - jotka ostettu Helsingin Stockmannilta - ei sitten ilmeisesti kuitenkaan lukeudu näiden piiriin. Meille on kyllä vakuutettu, että suihkut täyttävät kaikki asetukset ja jotain dokumenttejakin on toimitettu, muttei kuitenkaan rakennusvalvonnalle riittäviä. Alkaa näyttää siltä, että kohta on suuntana kauppa ja uudet suihkut. Huoh!

Jotta tällaistä pientä purtavaa syysiltojen iloksi meille on vielä suotu :)

Mutta olemme silti positiivisia, talomme "ongelmat" eivät ole rakenteellisia vaan lähinnä kosmeettisia, jotka selviävät näillä näkymin x-laajuisella paperisodalla. Todettava kuitenkin on, että moni alan ammattilainenkin on uusien rakennusalan asetuksien kanssa vielä hukassa. Uusia asetuksia ja vaatimuksia tulee sellaista tahtia, että näiden perässä on vaikea pysyä. Saatika sitten me maallikkorakennuttajat.



sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Portaat etenee askelma kerrallaan

Talomme sisätöissä on käynnissä aivan huikea loppukiri. Porras- ja kaideasia ei kuitenkaan ole edennyt yhtä vauhdikkaasti kuin muut talon työt. Niitä ei nimittäin ole vielä tilattu. Hups!

Porras- ja kaidehankinta on vaatinut hieman enemmän paneutumista kun mitä alunperin ajattelin. Kynnykseksi hankinnalle on muodustunut se, että meillä on jo asennettuna betoniportaat 1.-2. krs.. Hankinnassa on siis puuportaat 2.-.3. krs., sekä kaiteet betoniportaalle ja puuportaalle. Tämän lisäksi tarvitaan kaiteet 2.krs aulatilaan. Kaiteiden pitäisi olla samantyyliset, sekä portaiden sävyiltään taloon sopivat. Helpommin sanottu kuin tehty kun portaat ja kaiteet ovat eri materiaaleista!

Viime viikot olen luovinut porras- ja kaideviidakossa. Olen nyt päätynyt siihen lopputulemaan, että tilaan puuportaat kokonaisuutena yhdestä paikasta ja teräs-lasikaiteet toisesta paikasta.

Betoniportaisiimme tulee mikrosementtipäällyste väriltään harmaa ja puuportaat halusin alunperin samalla värillä. Nyt olen kuitenkin kallistumassa siihen, että otamme valkoiset puuportaat terästolpilla maustettuna. Harmaanakin noita puuportaita saisi, mutta tiedän että värisävy ei kuitenkaan olisi täysin sama kuin betoniportaissa - ja kyllä, tämä seikka on kovin tärkeä! Lopputuloksen kannalta lienee parempi valita siispä täysin eri väri puuportaalle.

Portaiden ja kaiteiden asennus menee väistämättä elokuulle. Puuporrasvalmistajan tehdas on sopivasti loppukuun kiinni. Mutta onhan tässä projektissa vielä paljon pientä viilattavaa siellä täällä sekä pihatyöt vielä jäljellä. Jotta ei tässä nyt jäniksen selässä näiden portaiden kanssa olla.

Betoniportaiden ja 2.krs aulan kaiteeksi suunnittelen Caavan Column -kaidetta teräksen värisenä. Kuva: Caava
2.-3 krs. kerroksen portaaksi ja kaiteeksi on valikoitumassa Hovinikkareiden porras, valkoiseksi maalattuna.

torstai 8. toukokuuta 2014

Harmaa peittyy valkoisen alle

Taloon on aloitettu tällä viikolla seinien verkotus ja pohjustus. Osa talon seinistä onkin saanut jo valkoista väriä pintaan. Smyygit on myös tehty ja tällä hetkellä ikkunat on suojattu roiskeilta. Ero harmaaseen harkkoseinään on valtava, vaikka nyt onkin kyseessä vasta pohjustus.

Talostamme tulee värimaailmaltaan vaalea. Tehosteseinillä tuodaan väriä makuuhuoneisiin, kun taas olohuoneeseen ja portaikkoon tulee travertino -hiertokuvio valkoiselle pohjalle. Pintamateriaalin vaaleuteen särmää tuovat erilaiset vaalet pinnat: travertino seinissä, korkeakiiltoinen marmorilattia, hopeanvaalea parketti, mattaharmaalla betonillä viimeistelty porras ja säväyttäjänä alakerrassa musta keittiön kivitaso.

Ensi viikolla taloon tullaan tekemään tarkistusmittauksen keittiölle, vaatekomeroille, vaatehuoneen kalusteille jne. Sisätyöt ovat edenneet niin joutuisasti, että saamme hyvinkin pitää hoppua jotta kaikki sisätöiden jälkeen asennettavat kalusteet saadaan työn valmistuessa heti paikoilleen. Keittiön ja kaappien kanssa tilanne on hyvällä mallilla. Saunasta pitää vielä käydä tarjousrumba läpi ja tietenkin päättää minkälainen sauna meille tulee!

Kaikkea pientä päätettävää on siellä täällä, kuten esimerkiksi portaiden ja aulan kaiteet. Kaiteiksi olemme ajatelleet terästä ja lasia, vielä pitää kuitenkin pohtia kuinka ne sopivat molempiin meille tuleviin portaisiin. Alakerran portaat ovat betonia ja ullakolle vievät tulevat olemaan puuta. Eli samojen kaiteiden tulee sitten istua molempiin. Niin, ja pitäähän meidän vielä valita ne puuportaatkin. Hommaa riittää, mutta kivaa sellaista! :)


Päämakuuhuone 
2.krs aula

Khh