Rivi kaupunkipientaloja

Rivi kaupunkipientaloja
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terracotta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terracotta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Rapatessa roiskuu

Sateinen kevät-alkukesä hidasti kovasti rappausten tekoa, mutta nyt on takapihan osalta rappaukset valmiit. Talon seiniin levitettiin yhteensä neljä kerrosta laastia, alkuperäisen suunnitelman mukaisen kolmen kerroksen sijaan. Seinät hiottiin aina ennen uuden kerroksen levittämistä. Alla olevissa kuvissa näkyy hyvin talon pinta eri vaiheiden välillä. Ennen lopullisen värin laittoa, levitettiin sävytetty pohjustuslaasti.

Talon värisävyä tosiaan jännitettiin, mutta lopputulos on oikein mieluinen ja olemme todella tyytyväisiä värikkääseen taloomme. Oranssiin rappaukseen tuo särmää tummanharmaa sokkeli, joka näistä kuvista vielä puuttuu.


Lähtötilanne

Pohjalaasti

Sävytetty pohjalaasti

Lopputulos

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Sataa sataa ropisee

Niinhän siinä sitten kävi: kun rappaukset piti aloittaa, alkoi sadekelit. Sateella rappauksia ei voi tehdä, tällöin väri ei kunnolla tartu talon pintaan ja siitä tulee epätasainen. Kannattaa siis suosiolla odottaa.

Valmiudessa kuitenkin ollaan. Telineet on asennettu talon seinustalle ja ikkunat suojattu roiskeilta. Reilu viikko on sateita pidelty, jospa ensi viikoksi saataisiin pouta!



Tarkistin sitten lupakuvien jättämisen talon värisävyn. Värisävyksi olemme valinneet Tikkurilan Facade -värikartasta värin nro 4841. Ihmismuisti on hyvä mutta lyhyt, muistelin nimittäin että värisävy olisi oranssimpi. Toisaalta sähköinen mallikuva ei vastaa täysin todellista sävyä. Värisävyä pohdittiin aikanaan pitkään ja hartaasti, joten mieluisa lopputuloksesta varmasti tulee :)







maanantai 10. maaliskuuta 2014

Silkin sileää betonia

Tänään taloon tehtiin viimeiset valut: autotallin lattia sekä pääsisäänkäynnin porrasmuotit valettiin. Autotallin lattia on talomme ensimmäinen valmis lattiapinta. Valun yhteydessä autotalliin levitettiin Mastertop -lattiasirote, joka "vahvistaa lattian kulutuskestävyyttä ja helpottaa puhtaanapitoa". Tämä oli meille oikein oiva ratkaisu, sillä autotallin lattia on nyt valmis. Alunperin suunnittelimme autotalliin epoksilattiaa, mutta sen kestävyys auton nastarenkaiden alla on huonompi. Mastertop:ia olisi saanut monena eri värivaihtoehtona ja autotallin lattiasta olisi voinut tehdä oikein pirteän värisen, vaikka punaisen! Päädyimme kuitenkin maltilliseen ja perinteiseen harmaan sävyyn, se sopii mielestäni parhaiten autotalliin.

Tänään saimme myös ensimmäiset ikkunat! Takapihan suuret ikkunat ovat vielä asentamatta, mutta etujulkisivu on yhtä ikkunaa lukuunottamatta valmis. Ikkunat lisäävät moninkertaisesti vaikutelmaa talon valmiusasteesta. Kun viimeiset ikkunat ja ovet asennetaan, talon julkisivuun ei tule muutoksia noin vuoteen. Ulkorappaus voidaan todennäköisesti tehdä vasta kesällä 2015. Se onkin melkoisen pitkä odotus, varsinkin kun jännittää nähdä miltä valitsemani terracotta -oranssi näyttää talon seinässä. Joudun siis vielä hetken aikaa tyytymään oranssiin väriin ainoastaan blogissani, jonka väri onkin valittu talon värin mukaan. 

Etujulkisivu

Takajulkisivu