Rivi kaupunkipientaloja

Rivi kaupunkipientaloja

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Rapatessa roiskuu

Sateinen kevät-alkukesä hidasti kovasti rappausten tekoa, mutta nyt on takapihan osalta rappaukset valmiit. Talon seiniin levitettiin yhteensä neljä kerrosta laastia, alkuperäisen suunnitelman mukaisen kolmen kerroksen sijaan. Seinät hiottiin aina ennen uuden kerroksen levittämistä. Alla olevissa kuvissa näkyy hyvin talon pinta eri vaiheiden välillä. Ennen lopullisen värin laittoa, levitettiin sävytetty pohjustuslaasti.

Talon värisävyä tosiaan jännitettiin, mutta lopputulos on oikein mieluinen ja olemme todella tyytyväisiä värikkääseen taloomme. Oranssiin rappaukseen tuo särmää tummanharmaa sokkeli, joka näistä kuvista vielä puuttuu.


Lähtötilanne

Pohjalaasti

Sävytetty pohjalaasti

Lopputulos

torstai 21. toukokuuta 2015

Kesäistä tunnelmaa ja strutsinsulkia

Törmäsin Finnmarin sisustusmyymälään viikonloppureissulla ja siellähän oli kaikkea aivan ihanaa! Mukaan lähti muun muassa strutsinsulkia, kauan haaveilemani koristevene ja sisustustikapuut. Vähään aikaan en olekaan laittanut sisustuskuvia talostamme, eli tässäpä muutama otos.

Vaikka tykkään vaihdella sisustusta vuodenajan mukaan, ja liikutella sisusteita paikasta toiseen, en luovu vanhoista sisustustavaroistani. Ne jäävät odottamaan seuraavaa vuodenaikaa tai pääsevät esille muualle talossa. Pienilläkin muutoksilla saa ilmeeseen paljon muutosta ja perusjutut voi pitää samoina ympäri vuoden. Kuten esimerkiksi alla olevassa wc:ssä. Kaikki muu on samaa paitsi tuo bamburuukku kasveineen.




Kylpyhuoneen väli-ikkunaan laitoin veneen. Se olikin sinne juuri sopivan kokoinen.
Kevään ja auringon myötä paljastuvat likaiset ikkunat ;)

Kylpyhuone


Sisustustikkaat laitoin vaatehuoneeseeni. Niissä roikkuu nyt hääkoristeenamme ollut sydän.
Katsotaan mitä siinä alan jatkossa pitämään.

Työhuoneen maljakkoon tiensä löysivät strutsinsulat. Ne luovat huoneeseen pehmeän tunnelman.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Sataa sataa ropisee

Niinhän siinä sitten kävi: kun rappaukset piti aloittaa, alkoi sadekelit. Sateella rappauksia ei voi tehdä, tällöin väri ei kunnolla tartu talon pintaan ja siitä tulee epätasainen. Kannattaa siis suosiolla odottaa.

Valmiudessa kuitenkin ollaan. Telineet on asennettu talon seinustalle ja ikkunat suojattu roiskeilta. Reilu viikko on sateita pidelty, jospa ensi viikoksi saataisiin pouta!



Tarkistin sitten lupakuvien jättämisen talon värisävyn. Värisävyksi olemme valinneet Tikkurilan Facade -värikartasta värin nro 4841. Ihmismuisti on hyvä mutta lyhyt, muistelin nimittäin että värisävy olisi oranssimpi. Toisaalta sähköinen mallikuva ei vastaa täysin todellista sävyä. Värisävyä pohdittiin aikanaan pitkään ja hartaasti, joten mieluisa lopputuloksesta varmasti tulee :)







torstai 16. huhtikuuta 2015

Pihaproggis

Aurinko lämmittää jo mukavasti kevätpäiviä ja nyt olisikin aika siirtää rakennusprojektin katseet ulos ja pihalle. Takapihamme on kompaktin kokoinen, noin 10 m x 16 m alue. Takapihalle on suunniteltu terassi koko talon leveydeltä, loput pihasta pyhitetään sitten viherkasveille, nurmikolle ja jospa sinne muutama puukin laitettaisiin. Piha tullaan aitaamaan kokonaisuudessaan 1,70 m korkealla aidalla.

Tässäpä se kaikki tähän asti suunniteltu oli, nyt pitäisi sitten hioa detaljit kuntoon jotta saataisiin projekti eteenpäin. Ensimmäinen kevät-kesän työ tulee olemaan talon rappaus. Saamme vihdoinkin talon pintaan kauniin terracottaoranssin värisäsävyn! Kuten jo joskun aikaisemmissa kirjoituksissa mainitsin, alueestamme tulee hyvin värikäs ja jokaisen talon on tarkoitus erottua värillä ja yksityiskohdiltaan muista alueen taloista. En malta odottaa että saamme koko taloryhmän rapattua, silloin tulemme näkemään erilaisia punaisia terracotta -sävyjä.

Rappaukseen saakka meillä on aikaa miettiä pihan yksityiskohtia ja heti rappauksen jälkeen aloitetaan sitten terassin teko, aidat ja siirtonurmen laitto. Halusin jo maaliskuussa tuoda kasan multaa takapihalle ja laittaa nurmikon siemenet itämään, mutta päätimme odottaa rappaukseen saakka. Kesä on Suomessa kuitenkin kovin lyhyt ja nurmen itämis- ja varomisaika on pitkä. Tästä syystä olemme päätymässä valmiiseen nurmikkoon, joka rullataan paikoilleen ja tadaa, meillä on valmis viheriö! Siirtonurmien hinnat olivat myös yllättävän edulliset, noin neljä euroa per neliö, joten mielestäni se vaihtoehto on ehdottomasti paras pikaisesti puutarhajuhliin haluavalle.

Takapihamme on suorakaiteen muotoinen ja olen alustavasti suunnitellut pihan keskelle kivistä tehdyn polun, joka vie terassilta pihan perällä saakka. Pihan perällä haluaisin laittaa puun/puita, mahdollisesti ikivihreitä esim. sypressi mikäli sellainen Suomen leveysasteilla pärjäisi. Toinen kaunis vaihtoehto - ei tosin ikivihreä - olisi koristekirsikka, joka keväisin kukkii henkeäsalpaavasti.

Haluaisin kuitenkin pihan, joka on muodoiltaan geometrinen ja symmetrinen. Istutukset muodoiltaan geometrisia ja minua kiinnostavat myös muotoiltavat puut, esimerkiksi pallon muotoinen puurivistö voisi olla oikein hieno. En halua pihalle puita, joista joka syksy tippuu paljon lehtiä, vaan kiteytettynä haluaisin kompaktin city-pihan joka on ympäri vuoden kaunis ja helppohoitoinen.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Häähumua sisustuksessa

Viime viikonloppuna järjestimme pienet ja tunnelmalliset hääjuhlat kotonamme. Hääkoristelu oli oikein hauskaa vaihtelua normaalisisustukseen. Kevään värikkäät koristeet saivat nyt vaihtua hetkeksi pois, kun talomme täyttyi valkoisista yksinkertaisista sisustuselementeistä. Tarkoitus ei ollut kuorruttaa kotia kermakakun lailla, mutta juhlistaa pienillä sisustuksellisilla yksityiskohdilla tärkeää päivää.

Tässä muutama kuva häähumusta.







Ruusuja aalloissa

Portaikon valaisimien päällä rusetit

Kylpyhuoneen somisteita

2.krs aulasta näkymää

Takapihan tulimeri 



sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kevät ja värien kaipuu

Kevään korvalla sisustus ja pukeutuminen huutavat kirkkaita värejä. Ilmeisesti pitkä pimeä talvi tekee tehtävänsä ja kevätaurinko tuo mukanaan pirteiden värien kaipuun!

Muutama värikäs yksityiskohta meidän kevätsisustuksessa. Todettakoon, että kevättalvi meni aivan toisissa kuin sisustuksellisissa merkeissä - nimittäin neulomisen parissa! Mutta siitäkin on nyt tuloksena kauniin värikkäitä tekeleitä :)
















maanantai 2. helmikuuta 2015

Uutuuden tuoksua, puuta ja kromia

Vuosi sitten sisustusohjelmassa havahduin erikoiseen työpöytään, jonka kansi oli lasia ja jalat kuten maalaustelineen jalat, kuin suoraan taideateljeesta. Siitä lähtien Boknäsin shaker -pöytä on ollut haaveilu-hankintalistallani ja työhuone ammottanut tyhjyyttään. Lopulta odotus palkittiin. Pöydän suuri koko hieman mietitytti, mutta kun talven aikana pöydästä lanseerattiin uusi hieman pienempi versio, hankittiin se lopulta meillekin.

Nyt on sitten lopulta työhuoneemme saanut ensimmäisen kalusteen ja vallan hienostihan se sinne sopii! Pöydän idea on myös mainio: jalkatelineet seisovat paikallaan, molemmat itsenäisesti; lasi asetetaan niiden päälle ilman kiinnityksiä.

Boknäs Shaker -kirjoituspöytä. 

Iltavalossa kuvattuna pöytä näyttää todella tummalta, mitä se ei todellakaan ole! Yksi tämän pöydän kauneimmista elementeistä - kauniin muotonsa ohella - on lämpimän ruskea väri. Seuraavasta kuvasta tulee tuo oikea värisävy paremmin näkyviin. Värisävy on hyvin sama kuin Balmuirin konjakin ruskea. Sopii siis hyvin meille!





Toinen kotimme uutuuksista on Artekin A330S -valaisimet. Nämä löysivät tiemme kotiin Vepsäläiseltä, jonne olimme keittiötoimittajaltamme Domukselta saaneet lahjakortin. Vepsäläisellä sattui vielä olemaan Design Sale, joten näidenkin valaisimien normihinnasta lähti vielä hiven päältä pois. Kuten valaisimien laatikkokin sen kertoo: "Buy now keep forever". Halusin käyttää lahjakortin johonkin kestävään muotoiluun, klassikkotuotteeseen. Ja sitähän tämä valaisin todella on!





Valaisimet löysivät paikkansa 2.krs aulastamme, jonka pelkistettyyn tyyliin ne tuovat sopivan ripauksen ylellisyyttä.

Artek A330S:t kromin värisenä