Rivi kaupunkipientaloja

Rivi kaupunkipientaloja

tiistai 30. joulukuuta 2014

Muutama jouluinen hetki

Vuosi 2014 lähenee loppuaan ja melkoinen vuosi tuo olikin talon rakentamisen ja sisustamisen pyörteissä. Tapahtumarikkaan taloprojektivuoden huipentuma oli ensimmäinen joulu uudessa kodissa. Tätä joulua vietettiin perinteistä poiketen meillä, uudessa kodissa, yhdessä lähimpien sukulaistemme kanssa.

Vaikka jouluähky saattaa jo painaa päälle, rohkenen vielä julkaista muutaman jouluisen tunnelmakuvan kodistamme.

Rakentamisen onnea ja sisustamisen iloa vuodelle 2015!






Rusetit koristamassa portaikon valaisimia
Alakerran kylpyhuoneen talvi-ilme

2.krs aula eli televisio"huone"





lauantai 6. joulukuuta 2014

@ Kaapelitehtaan joulumyyjäiset

Tänään kävin pyörähtämässä Helsingin Kaapelitehtaalla Design joulumyyjäisissä. Pääsyy käyntiini oli oikeastaan se, että Balmuirilla oli oma osasto tässä tapahtumassa. Pääkaupunkiseudulla Balmuiria pääsee tällä hetkellä ihailemaan ainoastaan Stokkalla, sielläkin valikoima on melko rajallinen. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun pääsin tutkimaan Balmuirin laajempaa tuotevalikoimaa konkreettisesti. Balmuirin nettisivuilla näihin olin jo tutustunut, mutta sehän ei ole lainkaan sama asia :)

Balmuir nimenä tuo mieleen jotain todella eksklusiivista ja luksusta, tavaraa jota voi ostaa Dubain hienoimmista kaupoista. Yllätys olikin suuri, kun viime kesänä kuulin Balmuirin olevan Oulusta lähtöisin oleva yritys. Tänään Kaapelitehtaalla olo ei ollut kuin Oulun kauppatorilla, vaan Balmuirin myyntipaikka huokui kansainvälistä tunnelmaa erottuen myös valtaosasta muita standejä. Balmuirin osastolla oli iso joukko ammattitaitoisia ja ystävällisiä myyjiä, jotka tarjosivat asiakkaalle luksutuotteen lisäksi luksuspalvelua. Kovin ei-suomalaista, mutta toimivaa ja todellakin kansainvälisen tason meininkiä.

Jouluinen Kaapelitehdas oli minulle silkkaa Balmuiria.


Balmuirin osasto Kaapelitehtaalla








Jotain pientä ylellisyyttä arkipäivään lähti myyjäisistä mukaani. Huonetuoksu Sand (Absinthe Sucrée), luonnonvalkoinen pellavakeittiöliina ja koristetyynyliina.


torstai 13. marraskuuta 2014

Lämpimän rajamailla

Mikä on sopiva sisälämpötila? Mielestäni Suomessa talot pidetään talvellakin todella lämpiminä. Ylen artikkeli ehdottaa sopivaksi luvun 21-22 C astetta. Viisi asuinvuottani Italiassa totuttivat minut siihen, että talvella sisällä ei tarvitse olla liian lämmin. Italiassa talvisin puetaan yksinkertaisesti sisälläkin lämpimämmin päälle. Jos olisin siellä kulkenut talon sisällä talvella t-paidassa, olisi minulle todennäköisesti tokaistu tomerasti että vaatetta lisää päälle tai saan keuhkokuumeen.

Lämmitys vaikuttaa ympäristöön ja tuo ylimääräisiä kustannuksia. Meidän perheessämme onkin yksimielisesti sovittu, että sisälämpötila pidetään alhaalla. Talomme kaukolämpösäätöjen kanssa on vielä hieman hakemista,  sisälämpötila on vaihdellut nyt 19-21 asteen välillä. Todettava on, että tarkenee hyvin :) Passiivitalon tiiveyslukemia hipova talomme on myös todella energiatehokas, lämpö ei vuoda harakoille ja kiviseinät varaavat mukavasti taloon lämpöä. Lämpö taloomme tulee vesikiertoisen lattialämmityksen kautta, kaukolämpönä. Talomme lattiat ovat yhtä suurta patteria, eli vaikka talomme lämpötila olisikin alhainen, on lattia jalkojen alla aina mukavasti lämmin.

Ympäristöasiat ovat aina olleet tärkeitä minulle, joten myös nämä "pienet arjen asiat" ovat hyvin lähellä sydäntäni. Välillä rakennusprojekti on tuntunut kovin materialistiselta, mutta oikeilla valinnoilla on tässäkin suuri merkitys.

Lämmityksen lisäksi olen pitänyt tärkeänä sitä, että olemme pitäneet kaikki vanhat huonekalumme. Mitä ei ole ollut, se on ostettu, mutta jo olemassa oleva on hyödynnetty. Kaikki vanha onkin uponnut hienosti taloon ja lisäostoksilla on sitten kalustusta täydennetty. Tiistaina saimme kauan odotetut ruokapöydän Ton 150 -tuolit. Tuolit tulivat suoraan Tsekeistä, jossa ne on valmistettu pitkälti käsityönä. Ton -tuoleja valmistavalla tehtaalla on pitkä historia, sillä ensimmäiset tuolit se valmisti jo vuonna 1861. Onpa näillä wienilästuoleilla istuneet aikoinaan Itävallan kuninkaallisetkin.

Tummanruskeat Ton 150 -tuolit valkoisen Pohjanmaan kalusteen pöydän kanssa.












tiistai 21. lokakuuta 2014

Valoa ja kuitua

Pitkän hiljaiselon jälkeen talossamme tapahtuu jälleen. Valokaapeli on asennettu, toisinsanoen TV ja Internet on kytketty päälle. Wi-fi:n toiminta kivitalossa, jossa kaikki väliseinätkin on kiveä, on vähän vaihteleva - mutta viritinvahvistimella päästiin jo huippulukemiin netin suhteen. Eilen näimme lisäksi ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen telkkariohjelmia! Aivan ihmeellistähän tämä informaatiotulva on, kun ehti jo tottua talon seesteiseen rauhallisuuteen.

Lisäksi olemme saaneet ensimmäiset valaisimet paikoilleen! Valaisimet ovatkin olleet yksi iso kompastuskivi projektissamme, sillä jostain syystä olen onnistunut hankkimaan ainoastaan sellaisia lamppuja joiden asennus ei meiltä maallikoilta luonnistu. Moninkertaisen yrittämisen jälkeen annoimme lopulta periksi ja sähkäri kävi eilen asentamassa Stucco -kattoon alakertaan kolme valaisinta. Voi sitä valon määrää! Valaisinosioon kuuluvat myös jouluvalot :) Olohuoneeseen ovat löytäneet tiensä kolme tähtilamppua tunnelmaa tuomaan. Tästä se joulukoristelu vähitellen alkaa!






Uusi keittiönpöytä odottaa vielä tuoleja kaveriksi.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Lohikäärmepuuta ja Balmuiria

Eilen olikin jännä päivä. Meillä oli nimittäin ohjelmassa kasviasukkaamme muutto ja uudelleenistutus. Kyseessä on reilu kaksimetrinen lohikäärmepuu, joka on ollut vanhemmillani aina vuodesta 1992 saakka. Kokoa se on saanut tänä aikana valtavasti: vuonna 1992 lohikäärmepuu oli noin 5 cm korkea siemen, nyt se on venähtänyt reilun kahden metrin mittaan! Operaatio oli siispä jonkin verran haastava johtuen kasvin suuresta koosta. Muuttoprojekti alkoi vanhempieni kotona ottamalla kasvi pois ruukusta. Tämän jälkeen se kannettiin varovasti pakettiautoon (jonne se mahtui nipinnapin) ja kuljetettiin uuteen kotiin uudelleenistutettavaksi. Nyt sitten ollaan sormet ja varpaat ristissä, jotta lohikäärmepuumme selviäisi siirrosta.

Isoja altakasteluruukkuja oli vaikea löytää. Isoja klassisia saviruukkuja kyllä löytyi lähes joka kaupasta, mutta altakasteluominaisuuksilla varustettua neliömallista ruukkua ei meinannut löytyä millään. Siirryin verkkokauppoihin ja lopulta löysin Lechuzan ruukkumalliston, johon ihastuin oitis. Kasvi sai uudeksi istutusalustakseen Lechuzan Quadro -altakasteluruukun espresson värisenä. Lechuzalla on valtava valikoima mitä erilaisimpia ruukkuja pienestä isoon. Ruukun ostin Innogreeniltä.

Lohikäärmepuu sijoitettiin kodissamme olohuoneen korkeaan tilaan, jonne se sopiikin mainiosti. Olohuoneeseen tuli kerralla lisää kodikkuutta, jota vain viherkasvin vihreys voi mukanaan tuoda! Ja onhan tuo aika majesteetillisen kokoinen, eli jo itsessään sisustuselementti.



 


Olohuoneeseemme ovat tulleet myös pitkään haaveilemani iki-ihanat Balmuirin säilytysarkut! Nostin arkut olohuoneeseen väliaikaisesti, siinä ne toimittavat väliaikaista olohuoneenpöydän virkaa ja odottavat siirtoa makuuhuoneeseen. Arkut näyttävät todella upeilta olohuoneessa mustan nahkasohvan - ja olohuoneen muun sisustuksen - kanssa. Ruskea konjakin väri tuo mieluista lämpöä kodin sisustukseen. Katsotaan nyt maltanko niitä tuosta siirtää.. Loppukuusta olohuoneeseen tulee sinne suunniteltu tummanruskea nahkasohva ja viereiseen keittiötilaan uusi ruokailuryhmä. Tällöin värimaailma muuttuu jälleen ja sitten nähdään muuttuuko suunnitelma.


Balmuirin säilytysarkut ja lohikäärmepuu







torstai 9. lokakuuta 2014

CE-taivas

Huh! Viimeisestä kirjoituksesta on päässyt kulumaan tovi. Olemme eläneet taloarkea informaatiopimennossa, talossamme ei toimi vielä TV eikä Internet. Kokeilimme 4G laajakaistaakin, mutta eihän moinen passiivitalossa toimi. Suolaisen hintainen valokuitu kytketään meille lokakuun puolivälissä, eli tiedossa on jälleen kirjoituksia tiuhempaan tahtiin!

Tänä pimennon aikana olemme suorittaneet osittaiset muuttokatselmukset sekä täydentäneet talon rakennusvaiheen dokumentaatiota.

Talosta ei löytynyt katselmuksissa juurikaan moitittavaa, sen sijaan dokumentaatio oli osittain puutteellinen ja sitä on tosiaan täydennetty. Rakennusvalvonta on todella tarkka siitä, että kaikista materiaaleista on olemassa CE -hyväksynnät - luonnollisesti ne tulee myös esittää rakennusvalvontaan. Onneksi tämä oli meillä tiedossa jo projektin alusta lähtien, joten betonista, ovista, palo-uretaanista jne. jne. on kaikki paperit tallessa. Mutta..melkoista paperisotaa tämä siitäkin huolimatta on.

Tänään kävin rakennusvalvontavirastossa ja haluavat talon palo-osastoinneista vielä palokatkosuunnitelman. Olimme hieman ymmällämme että LVI-suunnitelmat eivät riittäneet, sillä näissä on LVI-suunnittelijamme todella tarkasti yksilöinyt paloturvatuotteiden asennuspaikat ja ohjeet siitä minkätyyppinen tuote asennukseen kelpaa. Kuulemma tarvitaan kuitenkin erillinen suunnittelu-toteutusasiakirja, joka vielä tarkistetaan rakennusvalvonnassa yhdessä tarkastajan kanssa. (!)

Vaikka tuossa aiemmin puhuin jo CE-merkinnän tärkeydestä, se ei itsessään kaikissa tapauksissa riitä. Teräs-lasi -kaiteistamme tarvitaan CE-merkinnän lisäksi nähtävästi suoritustasoilmoitus (DOP). Itsessään CE-merkintä ei vielä kerro minkälaisesta CE-merkinnästä on kyse, ja tähän tarvitaan sitten tuota DOP:ia. Rakennusvalvonnasta eivät osanneet ymmärrettävästi yksilöidä, mitä täydennysdokumenttia haluavat CE:n lisäksi, mutta onneksi pääsuunnittelijamme osasi auttaa meitä tässä asiassa. Ironista on, että rakennusvalvonnasta saattavat vaatia lisäselvityksiä mutteivat itsekään oikein selkeästi tiedä tai muista mitä.

Sadesuihkumme olisivatkin jo luku sinänsä, mutta pitäydyttäköön mainitsemaan niistä muutamalla lauseella. Rakennusvalvonta hyväksyy ainoastaan tyyppihyväksytyt suihkut. Meidän sadesuihkut - jotka ostettu Helsingin Stockmannilta - ei sitten ilmeisesti kuitenkaan lukeudu näiden piiriin. Meille on kyllä vakuutettu, että suihkut täyttävät kaikki asetukset ja jotain dokumenttejakin on toimitettu, muttei kuitenkaan rakennusvalvonnalle riittäviä. Alkaa näyttää siltä, että kohta on suuntana kauppa ja uudet suihkut. Huoh!

Jotta tällaistä pientä purtavaa syysiltojen iloksi meille on vielä suotu :)

Mutta olemme silti positiivisia, talomme "ongelmat" eivät ole rakenteellisia vaan lähinnä kosmeettisia, jotka selviävät näillä näkymin x-laajuisella paperisodalla. Todettava kuitenkin on, että moni alan ammattilainenkin on uusien rakennusalan asetuksien kanssa vielä hukassa. Uusia asetuksia ja vaatimuksia tulee sellaista tahtia, että näiden perässä on vaikea pysyä. Saatika sitten me maallikkorakennuttajat.



perjantai 5. syyskuuta 2014

Uuden kodin arkea

Muutto on nyt takana ja onnellisesti olemme siirtyneet uuteen kotiin asumaan. Muutto oli aikamoinen rumba, sillä vanhan asunnon tyhjentämisen ja siivouksen lisäksi uusi koti piti siivota joka ikistä pintaa myöten - ja voi kuinka sitä rakennuspölyä riitti! Siivousurakka on kuitenkin melko lailla jo takana, pinnat on cliinattu ja buunattu lähes täydellisesti. Vielä olisi urakkaa, kuten ikkunanpesua, jäljellä.

Uusi kotimme on aivan ihana. Olemme itse olleet valitsemassa jokaista nippeliä, pintaa ja väriä mitä talossa on, joten muuta ei varmasti voisikaan tässä kohtaa sanoa tai projekti olisi aikalailla epäonnistunut. Eli kovin tyytyväisiä ratkaisuihin olemme!

Koiraperheenä parkettilattia on joutunut heti alkuun kovaan testiin, kun koirat juoksevat innoissaan uudessa kodissa ristiin rastiin. Jälkiä lattiaan ei ole tullut ja eiköhän se menokin tuosta rauhoitu.

Tässä muutama kuva talosta. Kalusteita talossa ei juurikaan vielä ole - paljon pitäisi vielä hankkia! Mutta pinnat näkyvät hyvin ja mielestäni vaikutelma on aika kodikas!? Kuvat ovat 1. kerroksesta, jonka olemme nyt ensi alkuun "asuttaneet". Paraikaa taloon asennetaan 2.-3.kerroksen portaita, eli viimeisiä töitä viedään.