Rivi kaupunkipientaloja

Rivi kaupunkipientaloja

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Nyt se on auki ja nyt se on kiinni

Tänään taloon asennettiin autotallinovi paikoilleen ja etujulkisivuun tuli pitkästä aikaa muutosta. Tai no, vielä osittainhan tuo aukko on edelleen vanerin peitossa, mutta jospa me pian raaskisimme siitä luopua. Autotallinoveksi valittiin tummanharmaa Turnerin nosto-ovi, samaa sävyä kuin ikkunanpuitteet julkisivuissa. Ensi viikon aikana seuraa autotallille tekevät pääovi ja autotallin käyntiovi, jotka myöskin ovat tummanharmaita.

Autotallinovi asennus onnistui hyvin. Mitoissa ei ollut moittimista ja olimmehan me tottakai tarkistusmitanneet oviaukot. Maallikkojen itse tekemänä tarkistusmittauksen oikeellisuus vähän jännitti, mutta näytti menneen oikein. Kokeilimme myös nosto-oven sähkömoottoria - toimii.

Vanerilevyn alta pilkottaa autotallinovi



Pieniä yksityiskohtia

Talomme valmistuu hurjaa vauhtia ja myös muuttopäivä lähestyy! Pientä kiirettä siellä täällä on koko ajan. Esimerkiksi sisäovien hankinnan olin jättänyt prioriteettilistallani viimeiseksi. Kaikkeen ei vaan voi samalla kertaa keskittyä, joten etenen valinnoissa jonkinlaisessa hankintajärjestyksessä. Sisäovet pitää kuitenkin hankkia ja asentaa pikaisesti, ainakin märkätiloihin, jotta kynnykset saadaan viimeisteltyä. Ovikauppaan siis!

Ovenkahvoissa olemme päätymässä kulmikkaan yksinkertaiseen vaihtoehtoon. Kulmikkuus onkin talomme "juttu", joten sitä suosin kaikessa mahdollisessa. Kulmikkaita tulevat olemaan ledispotit, sadesuihkut, kiintovalaisimet, ovenkahvat jne. Kulmikkaista yksityiskohdista pitäisi varmaan kirjoittaa oma blogipostaus, sillä niitä alkaa olle kertynyt jo kuutiokaupalla - heh!

Muuttokatselmuspäivä on nyt valittu ja se siispä olkoon viimeinen deadline kaikelle mahdolliselle! Ensi kuussa taloon tehdään siis osittainen muuttokatselmus ja tällöin talon tulee olla turvallinen ja asuttava. Kaiteet ja sähkörasiat paikoillaan, toimivat suihkut, keittiö jne jne. Kaupungilla on olemassa tästäkin säädökset, mitkä kaikki talossa pitää toimia jotta osittainen muuttokatselmus menee läpi.

Piha aitoineen tuskin on valmis vielä osittaisessa katselmuksessa, mutta sisätöiden osalta kaikki saataneen valmiiksi viimeistellyintä maalisudinvetoa myöten! Tällä hetkellä työlistalla on sisäovien lisäksi (edelleen) 2.-3. krs puuportaat sekä portaiden ja 2.krs aulan kaiteet.

Sauna-asia on sen sijaan mennyt jo harppauksen eteenpäin ja sen valinnan suhteen näyttää hyvältä. Kävimme tällä viikolla katsomassa saunoja ja nytpäs sitten harmikseni tajusin, etten potentiaalisesta saunastamme ottanut lainkaan kuvia! Mutta leveää puulautaa ja paneelia, eli perinteistä suomalaista tuleman pitää saunassamme. Sauna-asia ei sinällään ole se kiireisin, sillä saunan paikallaanolo ei vaikuta osittaisen muuttokatselmuksen läpimenoon.

Ja pitäähän tämän kaiken rakentamisen ohella miettiä niitä sisustusjuttujakin.. Alla kuvasarjaa kalustekauppavierailulta. Huonekalujen valinta onkin sitten taas projekti ihan itsessään :)



Mallipala kauniista ruskeasta nahkasohvasta. Jotain tällaista meille?

Tummanruskea nahkasohva - ehkä vähän tylsän yksivärinen?

Modernin yksinkertainen kulmikas sohvapöytä


Keittiön tuoli, ruskea

Betoninen sohvapöytä on todella hieno!

Kauniin korkeakiiltoinen keittiönpöytä lasilla. Harmi että tätä ei ollut kuin luonnonvalkoisena.

Harmaa keittiöntuoli sopisi hyvin betoniportaidemme sävyyn.


Saunan jälkeen tässä olisi mukava vilvoitella?


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Eteisen laatoitus

Olemme saaneet eteiseen lattian! Kauan odottamani laatta on asennettu paikoilleen. Laatta on todella kaunis ja korkeakiiltoinen, tätä näkyä katselee oikein mielellään! Laattaa meillä tulee eteistilaan lisäksi keittiön lattiaan. Kuvassa laatoista puuttuu vielä saumaus. Alakerran muihin tiloihin tuleee vaalea tammiparketti, sen asennus tehdään sitten ihan viimeisimpien töiden joukossa. Laattojen asennuksella oli kiireellisempi aikataulu, sillä ne pitää olla asennettuna ennen keittiötä. Ja keittiöhän tulee työmaalle jo ensi viikon torstaina. Meneepäs aika nopeasti.

Työmaalle tipottelee nyt vähän väliä viimeisiä tarvikkeita, jotka loksahtavat saman tien paikoilleen. Eilen tuotiin autotallin nosto-ovi pienenpieneen laatikkoon pakattuna. Piakkoin talomme suojana pitkään palvelleet vanerilevyt otetaan pois ovien tieltä.

Suunnitteluosiotakin on projektissamme toki jäljellä. Tänään vietin sisustustäyteisen iltapäivän Elisa Arvisen kanssa huonekaluliikkeessä kierrellen. Tarvitsemme lisää kalusteita uuteen taloomme ja nyt alkaa vähitellen olla valintojen aika. Tänään päästiin taas vähän lähemmäksi tavoitetta. Talonrakennusprojekti on isojen ja pienten valintojen tekoa alusta loppuun saakka. Onneksi Elisa on ollut apunani projektin aikana. Kirjoitan huonekaluista lähipäivinä lisää.

Eteisen ja keittiötilan laatta

Kahden talon autotallin nosto-ovet sievästi paketissa

Vesimittarin asennusta. Ensin kastellaan kaveri?

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Maalia & laattoja

Palasin juuri lomamatkalta ja halusin tietenkin heti työmaalle katsastamaan tilanteen. Ilokseni voin todeta että paljon on jälleen tapahtunut! Kylpyhuoneiden laatoitus on täydessä vauhdissa. Seinien pohjustustyöt on myös loppusuoralla ja osaan seinistä on jo saatu maalipinnat.

Työhuoneeseen ja 2.makuuhuoneeseen tulee harmaanruskeat seinät. Sen sijaan että huoneissa olisi vain yksi tehosteseinä, päädyttiin ratkaisuun jossa kaikki seinät maalataan samalla tehostevärillä. Värisävy on luonnossa tummempi kuin mitä kuvittelin, saatiinpas sittenkin väriä taloon :)

Kylpyhuoneen ja vessan seinät on laatoitettu 30x60 kokoisella laatalla, lattia perus 10x10 koolla. Kylpyhuoneisiin ei tehty pientä tehosteraitaa, vaan lähdimme rohkeasti tekemään koko seinän tehostelaatalla. Laatat asetettiin pystysuuntaan. Mielessäni tämä näytti hyvältä ratkaisulta ja nyt kun näen lopputuloksen, olen oikein tyytyväinen! Kuvissa kylpyhuoneen tehostelaatta ei pääse oikeuksiinsa, mutta todettakoon että laatta on ruskea kultakoristeilla.


Työhuone


Näkymä eteisestä

2. krs kylpyhuone + s + khh

2. makuuhuone

maanantai 26. toukokuuta 2014

Sydämentykytyksiä työmaalla

Kävimme päivällä pyörähtämässä työmaalla katsomassa kuinka työt edistyvät. Sisäkierroksen jälkeen kiersimme etupihalle valmiina lähtemään pois. Huomasimme kuitenkin, että etupihan tie oli täynnä jos jonkinlaista työautoa ja jäimme itsekin katselemaan tilannetta.

Talomme eteen oli kaivettu reilunkokoinen noin kolme metriä syvä monttu, jonka pohjalla oli työmies työn touhussa. Ylhäällä aukon vieressä oli lisäksi viisi ukkoa seuraamassa tilannetta. Mekin sitten uteliaina menimme katsomaan monttua ja ihmettelemään.

Pian selvisi, että kaivoivat jättimonttua koska meidän taloon ei tule vesi. Putkissa vikaa? Meillä leuat loksahtivat auki. Vesiongelmasta meille ei ollut tullut mitään tietoa emmekä ilmoitustakaan olleet asiasta tehneet. Olimme kuitenkin asianomaisia, koska meidän talo. Totesivat että nyt kaivetun montun kohdalla oleva putken liitäntä on ok eli vika on jossain muualla, pitää ehkä kaivaa talon edusta auki..

Perään totesivat syvällä rintaäänellä "tämän montun avaukselle tuli hintaa siinä 15 000 euroa". Huh! Mielessäni ajattelin että noniin, siinä meni meidän budjetti ja nyt ne avaa vielä koko etupihan eli lisää rahanmenoa tiedossa..

Meidän tontillehan kaupunki oli tehnyt esirakentamistyöt valmiiksi. Maa oli valmiiksi paalutettu ja päälle valettu teräsbetonilaatta. Lisäksi myös kunnallistekniikka oli tuotu valmiiksi tontin rajalle. Eli tässä tapauksessa selvisimme säikähdyksellä. Emme olleet itse teettäneet tontin vesiputkien asennusta, vaan kaupunki.. Myöhemmin iltapäivällä vesiongelman syykin selvisi. Vesiputki oli täynnä kiviä, jotka saatiin kovalla paineella pois. Vesiputkeen olivat asentajat aikanaan unohtaneet laittaa suojat päälle. Pieni unohdus, iso vaiva.


Sydämentykytyksiä tämä silti aiheutti. Joskin nyt jälkikäteen ihan hauskoja sellaisia. Harvoin työmaalla näin jännittävää on ollut!




Meidän monttu 
Ruuhkaa montulla

Tuolla alhaalla montussa se työmies on, vaikka mitään ei näy..

Putken liitäntä kunnossa, mutta vesi ei tule.



maanantai 12. toukokuuta 2014

Tummaa pintaa sittenkin?

Talossa haisee tuoreelta maalilta tms. pohjustusaineelta. Talossa hyrräävät nesteenkerääjätkin ovat jälleen alkaneet täyttyä vauhdikkaammin, kun seinien tasoitus on alkanut. Seiniin laitetaan pohjustuksen myötä litrakaupalla vettä, lantrinkina. Ensin tulee tumma pohjustus ja sen päälle valkoinen.

Huoneet ovat jännän näköisiä tummalla pohjustuksella. Nyt sitten näemme senkin, miltä tumma väri olisi seinissä näyttänyt. Onnekseni voin todeta että tumma väri ei ole pysyvä, se tekee talosta kovin kolkon. Koska värivaihtelu ei ole pysyvää, on se myös hauskaa - värileikittelyä! :)



Olohuone


Työhuoneen sisäänkäynti. Tässä näkyy hyvin käsittelemätön harkko ja pohjustettu tumma seinä
Työhuone tummana

Keittiö tummana

Kuva portaikosta kohti kattoa. Ylhäällä oleva musta aukko on sisäänkäynti ullakolle. Ullakolle vievät portaat vielä puuttuvat.
Alakerran portaat näyttävät kovin vaaleilta tumman pohjustuksen vieressä.

Myös alueemme infraa on alettu kevään ja sulan myötä rakentaa lisää. Katukiveyksiä ja teitä rakennetaan paraikaa. Eli myös talomme ulkopuolella tapahtuu kovasti, maisema alkaa hahmottua ja kivisora peittyy vähitellen näkyvistä.





torstai 8. toukokuuta 2014

Harmaa peittyy valkoisen alle

Taloon on aloitettu tällä viikolla seinien verkotus ja pohjustus. Osa talon seinistä onkin saanut jo valkoista väriä pintaan. Smyygit on myös tehty ja tällä hetkellä ikkunat on suojattu roiskeilta. Ero harmaaseen harkkoseinään on valtava, vaikka nyt onkin kyseessä vasta pohjustus.

Talostamme tulee värimaailmaltaan vaalea. Tehosteseinillä tuodaan väriä makuuhuoneisiin, kun taas olohuoneeseen ja portaikkoon tulee travertino -hiertokuvio valkoiselle pohjalle. Pintamateriaalin vaaleuteen särmää tuovat erilaiset vaalet pinnat: travertino seinissä, korkeakiiltoinen marmorilattia, hopeanvaalea parketti, mattaharmaalla betonillä viimeistelty porras ja säväyttäjänä alakerrassa musta keittiön kivitaso.

Ensi viikolla taloon tullaan tekemään tarkistusmittauksen keittiölle, vaatekomeroille, vaatehuoneen kalusteille jne. Sisätyöt ovat edenneet niin joutuisasti, että saamme hyvinkin pitää hoppua jotta kaikki sisätöiden jälkeen asennettavat kalusteet saadaan työn valmistuessa heti paikoilleen. Keittiön ja kaappien kanssa tilanne on hyvällä mallilla. Saunasta pitää vielä käydä tarjousrumba läpi ja tietenkin päättää minkälainen sauna meille tulee!

Kaikkea pientä päätettävää on siellä täällä, kuten esimerkiksi portaiden ja aulan kaiteet. Kaiteiksi olemme ajatelleet terästä ja lasia, vielä pitää kuitenkin pohtia kuinka ne sopivat molempiin meille tuleviin portaisiin. Alakerran portaat ovat betonia ja ullakolle vievät tulevat olemaan puuta. Eli samojen kaiteiden tulee sitten istua molempiin. Niin, ja pitäähän meidän vielä valita ne puuportaatkin. Hommaa riittää, mutta kivaa sellaista! :)


Päämakuuhuone 
2.krs aula

Khh